2007

 heinäkuu...

on ollut paljon hyvää..
olen saanut olla sellainen ihminen kuin olen, en työroolini vanki
olen saanut olla kipeä, masentunut ja uneton,
saanut myös levätä, kerätä voimia ja tehdä pieniä tekoja
olen saanut elää sinun kanssasi arkea, joka on ollut minulle juhlaa
olen istunut autotallin sohvalla ja katsonut kun sinä rakennat,
olet opettanut minut sahaamaan puita pilkekoneella, olen saanut olla iloinen siitä että opin uusia asioita
olen saanut herätä lukemattoman monena aamuna sinun lämpöösi,
olen saanut miljoonia kiihkeitä suudelmia, jotka vievät joka kerta jalat altani,
mmmm... ja miljoona miljoona muuta intohimoista kokemusta..
olen saanut lämmittää pihasaunaa ja nauttia löylyistä kanssasi,
olen saanut kulkea talvella lumisessa metsässä jalanjäljissäsi,
lämmitellä käsiäni nuotiolla
olen saanut kyytiä moottorikelkalla pitkin järven jäätä
olen saanut istuttaa perunaa ja kasvimaata hoitaa
olen saanut soutaa kanssasi järvelle, saada katiskasta paljon ahvenia,
olen saanut tanssia kanssasi talvi-iltana vintillä,
laulaa kanssasi karaokea, juoda punaviiniä kynttilöiden valossa..

olen saanut kuunnella sinun murheistasi ja ilojasi, olen saanut kannustaa sinua
ryhtymään siihen mitä nyt teet, olen saanut olla  ylpeä sinusta ja taidoistasi,
olen saanut  sydämentykytyksiä ihanasta hymystäsi...
olen saanut kuunnella rumpujen ja kitaransoittoasi, lauluasi.. ja ihmetellä miten  paljon
ja monia asioita sinä osaatkin..
olen saanut elää kanssasi erilaista ja aiempaa rikkaampaa elämää
Kiitos siitä, en ole osannut läheskään tarpeeksi sitä sinulle osoittaa

juhannuksen alla...

 

miksi en osaa sanoa sinulle,

sitä, mitä todella ajattelen,

miksen osaa kuulla ja kysyä,

mitä sinä tahtoisit minun tietävän..

ettemmekö muistaisi miten viime kesän lämpö

meitä helli..

miten lähellä toisiamme tahdoimme olla,

ja nyt,

läheisyys on pahinta, tukahduttaa, työntää pois

ja sattuu..

minä aina sanon että lähden

enkä kuitenkaan kykene liikahtamaankaan..

sinä et siedä minua siksi, että en kykene olemaan yksin,

lähtemään iloisesti ja antamaan sinun olla..

sinä et myöskään  ymmärrä sitä, että sinun vapautesi

merkitsi sitä, että nöyryytit minua syvästi teoillasi..

miten voisin koskaan unohtaa kun siitä on seurannut vain

lisää valheita, pettämistä ja syrjintää..

vaadit minulta liikaa, miten voisin luottaa sinuun kun jatkuvasti

olet osoittanut muuta..

ja kuitenkin pidät minusta kiinni, et halua luopua.. kokonaan

mutta ei näin voi elää..

olen alkanut nähdä sinussa pahuutta, heikkoutta ja raukkamaisuutta,

jotka tuhoavat rakkauden..

ja minä... en voisi koskaan tulla ehjäksi, omaksi itsekseni sinun kanssasi,

sinä ammennat minut tyhjiin ja olet kiukkuinen kun et enää saakaan mitään..

 

tämän juhannuksen vielä olen tässä... enkä enää edes toivo parempaa

 

 

toukokuussa..

 

tämä on jo liikaa,

menetän itseni, kosketuksen sisimpääni,

olen kaaoksessa ja hajalla..

mitä hyvää enää voisi olla

sinä silität poskeani ja pyydät anteeksi, kaikkea..

sanot, että häpeät tekojasi..

miksi en voi uskoa mitään tuosta kaikesta..

sinä vain katsot minua, kuin lävitseni, vastausta hakien..

ja minä sanon, älä leiki minun tunteillani, älä riko enää minua enempää..

kumpi meistä on vahvempi, kumpi kykenee lopettamaan..

 

 

(toukokuu)

 

mitä minä voisin sanoa, olen turta ja sisältä kuollut.

se, mitä sinä teet ja ajattelet koskee minuun

vaikkei pitäisi

olet niin sekaisin, sinä et tiedä mitä tahdot

ja tahdot kaiken

minut ja sen muun, vapauden

läheisyyden ja miehuuden todisteeksi pelkkää naintia

sinä nautit kun naiset itkevät perääsi, taistelevat keskenään

suosiostasi, kuuntelevat valheitasi ja uskovat vain mitä itse tahtovat.

sinä olet äitin poika, sinua pitää välillä tukistaa..

ja mies sinun pitäisi olla, tehdä miesten tekoja ja olla niistä ylpeä

sinä juot itsesi känniin jotta voit sanoa mitä ajattelet ja mitä et uskalla muuten sanoa

sinä juot ja turrutat tunteesi, joita pelkäät enemmän kuin mitään tässä maailmassa

sinä juot ja pakenet vastuuta ja totuuden kipeitä iskuja

sinä tahdot minut ja inhoat sitä että tahdot

sinä sinä sinä

ja minä en todella tiedä, mitä sinä ajattelet, miksi et ajattele, vaan rymistelet

eteenpäin vailla suuntaa, joka olisi todellinen

suunnittelet, paljon ja monia asioita, sanot, että olen sinulle tärkeä ja hyvä ihminen, ja että muutetaan me pihamökkiin kesäksi, että pitää rakentaa koiralle koppi, navetasta autotalli, vintille isommat huoneet, pesuhuone ja vessa kaakeloida, ostaa mökki järven rannalta, tehdä firaabelihommia ja ostaa mersu, ja ja ja ja...

ja sinä sanot, että nyt minä lopetan tän kaljanjuonnin,

niin niin niin... voi että minä tahtoisin antaa sinulle voimia, että yhdenkin asian kerrallaan voisit ja jaksaisit toteuttaa.. sinä kaipaat niin paljon, tarvitset niin paljon, ja olet niin hajalla siinä kaikessa, että tarvitset sitä humalaa, turrutusta, unohdusta ja pakoa.. kun ne tunteet pyrkivät pintaan, huutavat sinulle syytteitään, vaativat sinua verolle tekemisistäsi, ihmisen muodossa,

minun hahmossani. äitisi varjossa.

 

 

(huhtikuu 2007)

 

tuskaakin tuskempaa

 

voiko olla niin, että tuskan määrä ei olekaan vielä saavutettu,

ettei ihmisen mieli opi kasvattamaan kuorta kerran särjetyn päälle,

vaan aina uudestaan tarjoaa avokämmeneltään sydäntään, haurainta aarrettaan juuri sille, joka sen kykenemättömyyttään rautasaappaansa alle murskaa..

sen saappaan, jonka sai kun ei annettu koskaan astella vauvantossuissa, kun ei puhallettu ja silitetty silloin kun sattui ja koski, kun ei kehuttu silloin kun oli osannut, kun vain moitittiin ja pistettiin pihalle jäähtymään kun murrosiän kapina vaati enemmän välittämistä kuin ankaruutta, kun äiti oli tyytyväinen kun lapsi oli niin kiltti että puolivuotiaaksi asti nukkui kopassaan, eikä sitä tarvinnut juurikaan syliin ottaa..

 

ja siksikö minä ymmärrän, että se lapsi sinussa minun hellyyttäni huutaa, vaikka sanat ja teot ovat päinvastoin,

että se on se pieni poika, joka syliini öisin käpertyy ja tyytyväisenä huokaa kun lämmin vartaloni onkin taas siinä, kosketettavissa,

siksikö siedän ja tiedän, kun ymmärrän senkin, että kun sanot että mene vain, en jää kaipaamaan, tarkoitat juuri toisin, että älä mene, tarvitsen sinua, olet minulle tärkeä ja rakas.

 

ja mitä minä suren, sitäkö ettet osaa suurieleisesti kaikkea kertoa, pyytää anteeksi ja olla nöyrä.. muuten kuin katseesi ja pienten tekojesi kautta... sitäkö surisin kun kuitenkin, kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi rakastava katseeni seuraa askeleitasi, niin kipeästi kuitenkin, niin todesti, sinua rakastan, sinun heikkouttasi, sinun virheitäsi, sinun ihmisyyttäsi, joka haavoittaa toista ja kuitenkin aina eniten itseäsi. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen toivomme, että saisimme vielä pienen palan tätä kipeää onnea... pienen palan aurinkoa, pienen palan läheisyyttä. ennenkuin särjemme toisemme lopullisesti. amen.

 

 

-----

ei ole mitään,

mitä ei olisi jo käytetty

paitsi usko ja toivo

paitsi rakkaus

kun vain uskaltaisin

antaa tämän kaiken olla

omalla painollaan

lämpönä sydämelläni

 

 

----
en ole tottunut tämmöseen,
seesteiseen oloon
luottamuksen ilmapiiriin
tietoiseen ja avoimeen
hyvyyteen
tulee halu paeta
sillä eihän tämä voi kestää,
ei tämä voi olla totta,
eikä minulle tarkoitettua


--

Sinulle minä kirjoitan hyvät sanat,              
sinä olet kaiken ansainnut,
olet pitänyt minua hyvin ja hellästi
kuin kukkaa,
kissaa, kissankelloa
Sinun arassa katseessasi
on minulle kyllin
Sinä teet minut onnelliseksi
naiseksi,
Enemmän sinussa on
kuin kaikissa yhteensä
Sinä lunastat
kaikki lupaukset,
sinä näytät minulle maan,
taivaasta en edes huoli.

2006 kesäkuu


                totuus tekee rumaa jälkeä sisimpääni

olin huoleton,
huolimaton aivan
en muistanutkaan että se tuntuu tältä,
kun koskee
olen ruma ja ikävä, inhottavan
rasittava, enkä jätä rauhaan
älä katso minuun enää
älä koske mihinkään
minussa
olen tyhmä, enkä ikinä opi
sitä, mikä olisi tärkeintä
ihmisen heikkous ei suojele
minua
loukkauksilta, joita et
luoja paratkoon
tietenkään ole tahtonut
mutta kun sinä et tiedä mitä elämä on
muuta kuin sinun
on saatava kaikki

sinä tulitikuilla leikkivä pikku poika,
sinun pitää saada olla tuhma
salaa, ettei äiti näe eikä kuule
sinä vihjailet minulle haluistasi
sinä leikittelet minun elämälläni
varoitat etten vain ottaisi mitään
liian vakavasti
etten odottaisi, etten pettyisi, etten olisi ihminen
jotta sinä saisit luvan kanssa särkeä sydämeni
yhä uudelleen,
ja lopulta väittää vakavalla naamalla,
että et sinä tällaista tahtonut,
et mitään pahaa,

tällä kertaa
sinä siis halusit vain varmistaa
etten tee mitään ikävää,
sait minut taas tanssimaan
pillisi tahtiin
itkemään perääsi
kun en enää saakaan
turhaan odottaa
kun en enää voikaan
ruikuttaa sinua välittämään minusta
kun en enää voi
uskoa mihinkään
kun kaikki on todella kuollut
ja minä hukkunut
tyhmään suruuni
jonka itse aiheutin
lähtemällä uudelleen leikkiisi
jossa vahingossa tuhoat minun tunteeni
lopullisesti





Aamulla...

herään yksin
lakanoissa hiven tuoksuasi
mielessä muistoasi
rakkautta on
oven kolahdus
öiset askeleet
hämärästä valoon
intohimosta
ei ole leiväksi pöytään





26.6.06

puun ja kuoren välissä
en voi ottaa enkä antaa
en voi valittaa, en iloita onnesta
en voi pyytää, enkä saada mitään
en voi uskoa enkä luottaa
minä istun ja odotan
että jonakin päivänä
kaikki hajoaa
ja voin luopua harhaluuloistani



21.6.2006

kai se on niin, että jotkut eivät kestä
olla kiintymyksen kohteena,
eivät tunne oloaan hyväksi
jos joku osoittaa tunteitaan
ehkä siitä tulee velkainen olo,
epätodellinen,
ei voi uskoa
että pettäessään yhtä voisi
jollekulle toiselle olla
onnen täyttymys

ja kai se on niinkin että jotkut
eivät koskaan saa kokea
rakkautta
vaan heiltä ulosmitataan kaikki
mikä vivahtaakin todellisille tunteille
ja korkona korolle
kaikki otetaan säännöllisesti pois
rehellisyys, avoimuus, ymmärrys
nehän ovat vain sanoja
eivätkä sellaisenaan
merkitse  yhtään mitään


19.6.2006

rakkaani,
kaikki mahtuu kädelleni,
perhonen, jonka silkkisiipiä on varjeltava
taivas, jonka sineen on niin pitkä matka
linnunpoikanen, joka pelkää, aivan turhaan
kesän lämpö sydäntemme yllä
elämä hellii meitä
antamalla suotuisat tuulet
ikuisuuden yhteen hetkeen






11.6.2006

voi miten täällä
joka paikka kuiskii sinusta,
tuossa istuit,
puhelit rauhoittavasti
tässä makasit vieressäni
kun aamu oli tullut huomaamatta
ja katselin sinua
kuin omaani
hyväilyssäni värähdit
ja suljit syliisi minut
kuin ikuisuuteen sekuntionnessamme
tuossa seisoit ja hymyilit
tuolla rannassa kuljimme, varoen kiveltä kivelle
kuivuneiden rantakaislojen välistä
pidit kiinni kädestäni
siinä viimeisen illan hämärässä
sinun silmäsi olivat kuu
ja tähdet minun
yhä näen sinut
tässä ja minun
on kaikki


1.6.2006

en oikein tiennyt mitä ajattelin kun sinut näin
kun sinut pitkästä aikaa lähelleni sain
ne silmät, arat, pelokkaat
se pieni poika taas
minut aseettomaksi sai
ei mitään, ei enää kuolemaa
ei yksinäisyyden tuskaa, ikävää
olet siinä,
kaikki muu unohtuu
iho ihoon,
sydän sydämeen


29.5.2006

enää ei tarvita sanoja,
ei tarvita kosketuksia,
rakkaus on vain sana
se on kuollut
kaikki mihin uskoin on kuollut
minä elän
satakieli laulaa
meitä ei tapa mikään
tämän ikäinen nainen on niin sitkeä
että se vain roikkuu kiinni
elämässä
ilman toivoakin


10.5.2006

nyt katselen elämääni pitsiverhojen lävitse
ja näen sinut selvemmin
kosketuksesi, läheisyydessä syntynyt
kertoo enemmän kuin osaisin koskaan kuunnella
mielen pohjimmaiseksi painetut pelot
eivät herätä öisin
itsepintaisesti, kyyneleet silmissäni
olen onnellinen
mitä elämä antaa
sen minä otan



23.4.2006

minulla ei ole enää mitään
annoin kaiken pois
syli on tyhjä
kovin paljon ei ollutkaan
enemmän haavetta kuin oikeaa elämää
fiktiota onnesta
sainhan minä osani perheonnesta
väärän koivun takaa
perkele
osaan sentään vielä olla onneton


22.4.2006

käännän toisenkin poskeni,
kunhan sinä vain et kääntäisi selkääsi
annan ihokkaani
valahtaa jalkoihin ja paljastaa kaiken
sinua minun ei tarvitse pelätä
vain tekojasi
ja yhä enemmän tekemättä jättämääsi
olen tässä ja kaiken olen sanonut, näyttänyt, antanut
itseni maalannut nurkkaan
jotta en tahtoisi pois
jotta en löytäisi tietä ulos



17.4.2006

minunko pitäisi jaksaa
pitää yllä toivoa
saamatta mitään
puolta sanaa,
ajatusta,
auringonheijastumaa
mikä minä olen jaksamaan
minunko pitäisi tyytyä, uskoa,
olla onnellinen siitä
että vaikka olen olemassa
sillä ei ole nyt mitään väliä sinulle
kun keskityt tärkeämpään
kunnioitat vain sitä
mikä sinulla on
arvostat vain sitä
missä voit helposti
unohtaa minut
ja rakkauteni


16.4.2006

Ateistin usko kuolee

minun uskoni ei riitä,
se ei kestä
ei jaksa
pelkään ja sotkeudun ajatuksiini
miten minä voisin
uskoa että olen edelleen olemassa
kun tiedän
miten paljon aarteita
teillä ihmisillä on
teillä kaikilla joilla on
toisenne

kun lumet sulavat
ja talot ympäriltäni puretaan
metsissä on yhä hämärää
eikä aurinko varjoihin yllä
lakkaan odottamasta turhaan
ja käännän pääni pois
hauras unelmani
joutaa kuolla
nyt on totuuden
ei uskon aika


-------------------------


Ja sinä naurat ja sanot, että onkos se sosioekonomisesti sopivaa,
kiusaat suurta sosiologia, joka tietää ja taitaa kaikenmaailman asiat,
pieneksi teet, istutat auringon lämmittämälle pihakivelle syreenin alle,
otat kainaloosi, suukotat joka paikkaan,
ja minusta se on justiinsa sopivaa,
sosioekonomisesti

--


Yksi silmätön ahven järven jäällä

huhtikuun häikäisevää auringopaistetta varjostaen
katselen miestä, hänen pitkiä harppauksiaan lumessa,
mitä minä tiedän siitä maailmasta,
jota hän salaperäisten silmiensä takana varjelee,
en luule siitä mitään tietäväni,
vaan hellyys sisintäni riipaisee
kun kosketan parransängen karheaa poskeaan,
iho ei koskaan valehtele, ei kosketus,
enkä enää välitä siitä, etten saisi, ettei pitäisi, ettei ole viisasta,
minä rakastan intohimoisesti hänen heikkouttaan, hellien käsiensä kosketusta, hänen epäröintiään, hänen murheitaan, sitä kaikkea minkä voisin koota kämmenelleni, puhaltaa pois
ja sylini lämpöön hänet, unohtaa



teflonelämää

verhojen takana valot
kodit katseilta suljetut
jäisin silmin ja sydämin
ohi mentävä on
ohi mennyttä elämää
ei takaisin saa
ja jossakin kivitalossa
leivinuunin lämmössä
unelmiaan paikkaa ihminen
tahtoo vanhaa takaisin
ivallisen hymyn vain
minä lahjoitan
ymmärrykseni oli hyvä niin
tyhmyyttään uskoi naurettaviin valheisiin





MIKSI

miksi näen vain epäkohdat,
miksi mieltäni ahdistaa se, mitä en saa
miksi en näe mahdollisuuksia,
kaikke sitä mitä voin vielä tehdä,
sillä
en ole vielä nähnyt Andeja,
en ole nikkaroinut puusta yhtään kapinetta,
en ole melonut kanootilla,
en ole rakastellut hississä,
en ole lukenut Raamattua,
en ole koskettanut käärmettä,
en ole nukkunut lumessa,
en ole vaeltanut tuntureilla,
en ole matkustanut yksin Eurooppaan,
en ole muistanut
en ole elänyt
en ole
vielä



____------------____--------------------_-

tuntuu kuin se iskisi
juuri silloin kun ylistän miten
hyvin kaikki on
miten olen tyytyväinen elämääni
ja vain vähän itseäni enää petän
melkein olen hyväksynyt yksinäisyyteni
ja etsimisen turhuuden
silloin
kun en ole suojautunut
totuus paiskautuu vasten
ja musertaa heiveröisen uskoni
jos se riittäisi
millä olen päiväni täyttänyt
iltani ohjelmoinut
vapaa-aikani selitellyt
ei kävisi enää niin..
miksi en jo lopeta
miksi en sulje viimeistäkin luukkuani
kun kuitenkaan
mitään todellista, aitoa
ei enää ole
minulle

--------


pelko ei ole aseeni
se asuu meissä kaikissa
joilla ei ole rakkautta
haihtuvana kuvajaisena
sinunkin katseessasi
kosketuksessasi
huokauksena huuliltasi
kun sinä yönä
sylikkäin
pakenevaa unta
tavoittelimme
jos voisikin uskoa
siihen taikaan
päivänvalossa
kaukana toisistamme
hauraiden haaveiden
paino hartioilla

-------------



jos heräisin nyt
en avaisi verhoanikaan
jäisin siihen asentoon missä olin ennen syntymää
jota joskus pidän onnettomuutena
kunnes muistan lapset
ja kastepisaran juolavehnän lehdellä
tänään en sanoisi yhtään lempeää sanaa
vaikka sinä olisit tässä ja lähellä
tänään olen surusta musta ja tuskasta turta
ja onnellinen
tämän minä tunnen
olen elänyt
ja selvinnyt siitäkin



2004

(1998)