viikonvaihteessa olimme läheisessä kontaktissa hirvikärpäsiin metsässä, minulla oli sellainen verkkopäähine, joten eivät ihan niin iholle päässeet mutta toisella noita inhoja eliöitä löytyi sitten kymmeniä jokaisen vaatekappaleen välistä... noin kolmesta kerroksesta sekä hiuksista ynnä muualta. Saalis 1 metsälintu (rouvateeri kuulemma) sekä 3 haaparouskua. Niin ja niitä hirvikärpäsiä runsain määrin. Voin kehua osaavani liikkua metsässä kuin inkkari, puhumatta (tietenkin!) ja liikoja rapsamatta, ihmeen hissukseen sitä voikin edetä kun askeleensa paikan varovaisesti valitsee.

Puolukoita en tavannut sillä suunnalla, pyhänä ei enää ennättänyt muuanne metsään etsimään kun piti siirtyä kotikonnuille ja tontille tsekkaamaan tilannetta.. mikä on lievästi sanoen kriittinen. Tänään ratkaisemme valvojan kanssa mitä tehdään... ottaa niin päähän etten jaksa edes tilittää, ehkä joskus myöhemmin kun saan asian taas täyteen hallintaani. Tyypillistä.. olen kintturoinut ongelmani kanssa jo tovin, kiukutellut syyttömälle, melkein itkua tiristellyt kun tuntuu niin kohtuuttoman rankalta.. ja mikä parasta, saanut osakseni ymmärrystä.. että maailmassa sitten onkin yksilöitä, jotka osaavat erottaa kiukun perimmäisen syyn ja rauhallisen tyynesti todeta, että katotaanpas yhdessä sitä juttua ja yritetään löytää ratkaisu.. ja että ei nyt viitsitä ruveta maitopurkeista kiistelemään kun se ei ole se juttu... turha tässä on ruveta joutavia vatvomaan. Huh huh.. ja kiitos. Ja siltikään minun ei ole helppoa jakaa ns omaa, itse aiheutettua murhettani läheisenkään kanssa.. minähän osaan, tiedän, kykenen ja pystyn ihan itse kaiken hoitamaan.. niinpä niin.. eilen vielä tuntui siltä että heitän kaiken sikseen ja pakenen vuorille.

Mutta ehkä sentään tästä taas jatketaan, asiat tutkitaan, puhutaan, selvitetään ja jaksetaankin.



kuva-arvoitus, otos on heikkotasoinen mutta oikeita lintuja se esittää.. mutta mitä lintuja?