harrastin eilen kun ajelin maalle lyhempää mutta hitaampaa reittiä, pieniä teitä pitkin. ihan oli onneksi sulat, paitsi loppumatkan pätkä, jolla sai kyllä veivata kieli keskellä suuta jotta pysyi tiellä. lierua ja sohjoa. mutta auton öljyjä ei tarvinnutkaan vaihtaa... esikoinen oli taas ylidramaattinen, ja lisäksi havaitsimme että öljythän vaihdettiin marraskuussa viimeksi.. onneksi tuli merkittyä ylös, kiitos tarkan monttöörin.

tehtiin kesää, traktorin levyllä ylämökin pihasta enimmät kinokset.. meinas mennä kuistikin saman tien.. ja tietysti pihasaunan edestä, tavoitteena kylpeä tänä vuonna aiemmin kuin viime. eli ennen 27.4. sitten! eihän tästä keväästä vielä tiedä mutta toivossa on hyvä ellee! (** edittiä.. sitä sitten kylvettiin eka kerran tänä keväänä lauantaina 5.4. jotta ennätys tuli tehtyä!!)

on lähdettävä ajelemaan takaisin samaa reittiä päivän mittaan sillä illalla on tiistailta siirretty palaveri lehden asioissa. ja huomenna yks jutunteko. sain myös ystävältäni puhelun illalla, kokoonnumme ensi viikolla tietyllä porukalla tekemään suunnitelmia.. saa nähdä syntyykö mitään realistista. porukka on ammattitaitoinen, asiantuntemus jakaantuu hyvällä tavalla eri lohkoille,  kokemusta löytyy.. mutta rahoitus on vaikean takana. eli olisihan se hienoa jos pystyisimme työllistämään itse itsemme. tiedän että olen se inhorealistisin koska talous on vahvuuteni ja myös osakkuuteni syy. mutta katotaan, ei hötkyillä..

ahdistusta pukkaa opiskelutyöt.. ei etene niin millään, ilmeisesti on tultava pakkorako eteen ennen kuin saan sepustuksista laadittua kunnon tuotokset. voi sentään. välillä epäilen, ettei minulla ole enää otetta, kykyä tehdä  suunnitelmallista työtä, poukkoilen vaan asiasta toiseen..

etsintäkuulutus: Mazda 626 sedan GLX -86, 2,0 vasen takatukivarsi - en sit löytänyt mistään eilen, yksikään varaosaliike ei noin vanhoja osia pidä varastoissaan, eikä tilata voi mistään, eikä yksikään purkaamo sellaista voinut tarjota.. olen pulassa ja pahassa!!!