olen ollut niin äärettömän väsynyt, yöt hikoilen ja säpsähtelen hereille enkä unta enää saa.. ja olen kuunnellut, keskustellut, myöntänyt virheitäni, puhunut suoraan toisen vastaavista.. entiseen ei ole paluuta, on vain uusi tie, uusi vuosi, uudenlaiset keinot selvitä..

jo ennalta pelkäsin, mitä tapahtuu, kun pyhät on ohi.. pelkäsin, ettei löydy voimia alkaa rakentaa elämää tästä eteenpäin. olen lamaantunut, ymmälläni ja toisaalta, valoa on näkynyt yllättävästä suunnasta. yritän olla objektiivinen, en halua jakaa tätä vaihetta kenenkään kanssa. olen vetäytynyt luolaani ja pyrkinyt olemaan liikoja pohtimatta. on silti hyväksyttävä todellisuus, on asetettava vaakakuppiin niin paljon. ja osattava päättää, mitä uskoo, mitä ei.

olen myöntänyt, että en koskaan ole osannut sittenkään keskustella.. asioista suoraan niiden oikeilla nimillä, myönsin, että mieluiten olen lähtenyt, suurieleisesti ja ovet paukkuen, vihaisena ja kyvyttömänä erittelemään tunteitani.. olen myöntänyt, että mieluimmin olen elänyt epätietoisuudessa ja haaveissa kuin olisin ottanut vastaan totuuden, varsinkaan kun se ei ole minua miellyttänyt. väkisin vääntöä. olen tahtonut, halunnut ja vaatinut äänettömästi, syyttäen, omia heikkouksiani peitellen.. miksi maailma ei väännyt sellaiseksi kuin minä tahdon!!! on toisenlaisiakin näkemyksiä ja kokemuksia. on varmasti.

voi olla niin, että olen väärässä, voi olla, että uskon taas legendaan.. mutta se on minun ikioma harhani, josta vastaan viimeiseen asti itse.