keskustella ex-miesystävän kanssa ja yrittää mahdotonta; keskinäistä ymmärrystä siitä, miksi niin ja näin sitten kävi. on vain niin, että kun vain läheisyys merkitsee olemista, ei ole mitään läheisyyttä. olen yhtä kaukana kuin viimeisin tähti avaruudessa, kunpa se vielä riittäisi syyksi.

perinteisesti piparkakkujen paistopäivä on itsenäisyyspäivä. poltin perinteisesti pellillisen. tuoksuu hyvälle. puuhailu tuntuu kotoisalta, tämä yksi niistä naisten omimmista keinoista väistellä... niin mitä? pettymystä nyt enää sitten.  en tiedä miksi tämäkin vaihe tuntuu tuttuudessaan miltei miellyttävältä, sellainen sisunnousu, feenixlintuilmiö.

eikö kuitenkin ole hyvä että kykenen vastaanottamaan totuuden tästä, ettei mitään ollut eikä olisi tullut. haurauden vuoksi ei vain tunnu hyvältä ettei enempää tahtonut taistella... minkään vuoksi, vähiten minun. kuittaan tämän vielä jonakin päivänä ja siirrän historian levolliseen hämärään, aina ei voi voittaa... vaikka ei edes olisi mitään voitettavaakaan.

tiedän olevani joillekin liikaa, pelottavakin. kummallista miten vääristynyt kuva minusta lähtee.. jos ei osaa nähdä näennäisen vahvuuden peitetarinan läpi. voi voi. jos vielä joskus joku ottaisi heikkouteni kämmenelleen, ja minä antaisin sen tapahtua.