oi aamua toukokuun.. (vaikka läkkiseppä Lindblad hehkuttikin kesäisempää kuuta..) lämmintä ja silti auton ikkunat huurussa. kissakin tahtoi oma-aloitteisesti ulos. äitienpäivä tuli lusittua, muuten meni hyvin mutta oma äitini lohkaisi poislähtiessä sellaisen sammakon suustaan, että siinäpä meni vähäisetkin fiilikset.. no, sitä ennen olimme onneksi viettäneet juniorin kanssa hyvän päivän ja illan, vähän touhunneet ulkona ja lämmittäneet saunan ja haastelleet kaikenmoista. poika tuntuu olevan tyynesti tyytyväinen elämäänsä, mikä on erittäin hyvä. vain 200 päivää sivaria jäljellä ja sitten aikoo tutkailla opiskelumahdollisuuksia, hakea johonkin jotta voisi aloittaa opiskelut 2008 syksyllä. esikoinen viestitti korvasienimetsästä onnittelut.

vanhusten luona tapasin vanhimman veljeni, joka oli töidensä lomassa pistäytymässä kahvilla ja onnittelemassa äitiä.. ennätimme vain hetken pihalla poislähtiessään keskustella vanhusten tilanteesta. äiti on aivan poikki, väsynyt ja hermostunut, puhua papatti koko ajan ja oli taas niin negatiivinen kuin vain voi parhaimmillaan olla.. kuuntelin ja myötäilin aikani, mutta kun havaitsin että mikään ei auta, hieman hermostuin ja töksäytin sanoa aika suoraankin. äiti aivan turhaan kouhkaa joidenkin kunnan avustusten perään, ovat itse lakkauttaneet omaishoitajan tuen koska siitä ei verojen ja kunnan perimän maksun jälkeen jäänyt käteen juuri mitään. ymmärrän äidin katkeruuden, isän hoitaminen on tosi rankkaa työtä ja jos laskee arvostuksen kunnan avustusten määrällä, ei voi kun valittaa... mutta niinhän se ei mene, sentään kunta on järjestänyt ja järjestää edelleenkin jos hakevat, isälle intervallihoitoa palvelutalossa viikonloppuisin.. itse eivät ole halunneet hakea, on myös ollut mahdollisuus viikon lomaan, mutta sitäkään äiti itse ei vielä ole halunnut ottaa vastaan. mökille mielivät ja sinne on kyyti järjestetty, sitäkään ei tarvitse tuskitella. mutta mitäpä väsynyt vanhus muuta osaa kuin valittaa ja olla ainoalle tyttärelleen ilkeä. uskalsin näet sanoa, että mitä niistä kunnan avustuksista valittaa kun rahaa on kyllä ostaa palveluja itsekin.. mikä on ihan totta, rahaa on ja isän eläke on niin hyvä, että sekin voi olla esteenä joillekin subventioille. eivät todellakaan ole niitä huono-osaisimpia, joita varten turvajärjestelmä on tehty. sen sijaan kyllä ansaitsevat apua kotiin ja äiti ehdottomasti ainakin viikon loman ensi alkuun.. päätimme veljen kanssa olla yhteydessä ja pyrkiä järjestämään äidille vapaata mahdollisimman pian.

minä ymmärrän ja en ymmärrä... kun olen aina ollut se perheen musta lammas- äidin silmissä - en oikein tässä kunnossa jaksa viimeiseen asti olla diplomaattinen, kun hän sohaisee yksityiselämääni, vastinetta tulee oitis. olkoon vaikka kuinka äitienpäivä. mieleni pahoitan aina, etenkin kun olen turhaan odottanut hyväksyntää itselleni, vajavaisena, virheitä tekevänä ja heikkona ihmisenä. sitä ei tule, se täytyy vain hyväksyä. toivon kovasti, että minusta itsestäni ei vanhemmittaan tule samanlaista riivinrautaa.. etten valita ja syytä toisia vaan kuoppaan vanhat paskat ja elän vain tätä hetkeä, uskon itseeni ja teen minkä voin enkä kaada läheisteni niskaan pahaa oloani...

palasin näennäiseen turvakotiini.. sanoin vanhemmillenikin etten pysty yksin olemaan talossani, kun seinät kaatuu päälle on mentävä sinne, missä ei tarvitse olla yksin. täällä taas on toinen problematiikka.. tein illalla epätoivoisia selvityksiä, saadakseni vain tietää että valheita on taas viljelty, puolin ja toisin. sain sanottua sen suoraan eikä edes suuttunut.. toivonpa kovin, että löytyisi nyt sitä selkärankaa ja miehen tekoja. jos rakennetaan, tarvitaan lujat perustukset. puheissa ja haaveissa on esiintynyt monenmoista.. voi kun voisi olla totta eikä unta pettävää...

tämä viikko on taas repaleinen, odotuksissa vierailu ystävän luo, viimein tavoitimme toisemme. sovimme tapaamisen alustavasti keskiviikolle.. saapi nähdä miten elämä etenee..

näimme illalla joutsenia ja kurkia pellolla, on kuulemma paljon vähemmän kuin viime vuonna.. vuodet eivät ole samanlaisia linnuillekaan, saati sitten ihmispoloille. uutta viikkoa on aloitettava, pyykinpesua tänään jos ei käy satamaan ja ulkoilua.. ehkä piipahdan P:n taajamassa ostamassa tehtaan myymälästä  farkut, jotka eivät roiku päällä. olen edelleen laihtunut mistä olen hyvin iloinen, se on lähipiirissäkin merkille pantu ja hyväksi asiaksi ilmaistu. jokin lohtu on se. muusta viis paitsi että periksi en  hevillä anna, typeryydelle, kieroudelle enkä merkityksettömille asioille.