tänään tunnen oloni tyhjäksi, syksyn makua on jo aamuviileydessä. en tahdo puhua lopuista, päättymisestä en myöskään jaksa kilvoitella uusia alkuja kohti.. tahdon olla tässä ja nyt, hiljaa ja tyynesti.. rauhassa itseni kanssa. Olen avannut ajatuksiani, olen ollut avoin. Se tarkoittaa myös, että olen nostanut pintaan tunteita, jotka jo mieluiten hautaisin lopullisesti, historiaan. Siksi ainoastaan, että se tuntuu helpottavan. Se kaikki muu on nyt liikaa. Olen väsynyt tunteisiin. Nyt on hyvä olla työssä ja ajatella järkiperäisiä asioita, siirtyä siihen rooliin yksinomaan, jonka lomani aikana onnistuin unohtamaan täysin.

Lehdissä kovasti kirjoitetaan lomalta työhönpaluun psyykkisistä ongelmista, siis mahdollisista. Pomoja muistuteaan ettei työntekijöitä saa heti ahdistaa uusilla tehtävillä ja vaatimuksilla. Mie sanon että ei pomojakaan, perkules! Meillä siis ei ole semmosesta pelkoa puolin eikä toisin.. vielä tällä viikolla. :)

Kävin vanhempien luona viemässä erinäisiä astioita ja muuta juhlapaikalle jäänyttä tavaraa. Välit äidin kanssa ovat taas kohtuullisen hyvät, riittävän. Ennen juhlia ennätin hänenkin kanssaan hankkiutua epäsopuun...vaikka tiedänhän minä että hän on väsynyt omaishoitajan taakan alla, kyllä tiedän ja toisaalta tiedänhän minä, että itse olin niin avohaavoille revittynä henkilökohtaisten asioiden vuoksi ja tietysti myös sen vuoksi että viidenkympin juhliminen nostatti koko menneen elämän hyrskyt ja tyrskyt kokemusten pintaan. Vähäisin murhe ei elämässäni ole ollut huono suhde äitiin.. tai raskas, vaativa, mitä tahansa. No nyt kaikki on hieman paremmin meillä molemmilla. Naisilla. Lupasin äidille jo juhlissa että syksyllä järjestämme hänelle lomaa ja virkistystä - siis minä ja veljet. Se pitää hoitaa.


Niin ja raksaprojektin kuulumiset: sain rakennusluvan talolle!