noustessani kahvinkeittoon koiravieras rötkötti lempinojatuolissani jalat kohti kattoa.. lunta on satanut, sen havaitsimme hänen kanssaan aamupissireissulla. nukuin raskaasti, viikonvaihteen hulinat vaativat veronsa. kuten hevosmiesten pikkujoulut. mukavaa oli tänäkin vuonna.

vaihdoimme joulukuulle, vuosi alkaa olla pulkassaan. tulee mieleen Helena Anhavan runo, jossa sanoo jotenkin sillä lailla että juuri kun oppii nauttimaan tästä elämäksi kutsutusta, vuodet alkavat rientämään.. jotakuinkin silleen se menee. toivon kuitenkin, että nautintoa riittää edelleen.

sain hoitaa pikkuista lauantaina, äitinsä oli työharjoittelussa.. käytiin ulkonakin, vedin sitä pikkumyttyä pulkassa vastasataneessa lumessa... kupsahti välillä kumoon, pulkka kun oli vanhaa mallia eikä siinä ollut selkänojaa.. toppapukuun tumpattu pikkuihminen on kuin pallo, ei pysy oikein pystyssä eikä pitkällään.. eipä tuo ollut moksiskaan vaikka nenäkin taisi olla välillä lumessa.. pieni lapsi kiinnittyy hoitajaansa hetkessä ja toki meillä jo muutenkin, onhan paljonkin yhdessä oltu.. isomummo oli sitä mieltä, että tyttö "luulee" minua hoitajakseen ja siksi oli niin minun perääni, jos vain hävisin silmien alta, alkoi itkeä perääni.. no joo, luulkoon vaikka miksi, minä tiedän että välillämme on yhteys, kiintymyssellainen ja lapsi kyllä vaistoaa ja tuntee kuka hänestä välittää ja huolen pitää. luottaa. hieman oli erimielisyyttä lapsen ruokailunkin kanssa vanhan liiton kanssa.. kielsin antamasta leipää samaan aikaan kun syötin puuroa tai ruokaa.. sekös auttoi, heti kun silmä vältti, työnsi leipäpalan tytön kouraan.. no, sitten jäi puurot syömättä.. ehkä sai riittävästi ravintoa, ainakin rasvaa jota muori pistää niin omalle kuin lapsenkin leivälle monen sentin kerroksen.

eli onpas mukavaa olla omassa kotona, on pyykkipäivä ja pakolliset ulkoilulenkit varmistaa hoitokoira Kaarlo.