viime vuoden viimeisellä viikolla hetken mielijohteesta ilmoittauduin netin kautta latinobic-jumppaan.. koska se vaikutti kivalta ja koska siihen voi osallistua lähellä asuntoani.. ja niin sitä sitten on kerran viikossa oltu jumpassa noin neljänkymmenen muun naisen kanssa.. opeteltu samban, jiven ja vaikka minkä vipellyksen askelkuvioita niin että hiki virtaa. se on tosi kivaa mutta on uskomatonta miten epäsosiaalisia ihmiset ovat.. ja vielä naiset.. olen jo lakannut tervehtimästä ja yrittämästä väliaikojen keskustelua vierustovereiden kanssa.. ne katsovat pitkin nenänvartta tai eivät ole huomaavinaan.. no totta puhuen ei ihan kaikki.. yksi nainen juttelee mulle joskus ennen jumpan alkua..... olin jopa naiviudessani ajatellut että voisin vaikka tutustua siellä ihmisiin ja saada kenties tuttavia tässä kaupungissa.. jossa nyt olen asunut miltei kaksi vuotta.. no tässä iässä ei kai ole helppoa ylipäänsä tutustua kehenkään ja sitten monilla näyttäisi olevan oma rinkinsä jossa he keskenään haastelevat, ovat ehkä  yhdessä ilmoittautuneet kun ovat ennestään tuttuja, työkavereita ehkä.. tai  jotain.. minusta tuntuu haikealta.. minun ystäväni jäivät entiseen kotikaupunkiini.. täällä minulla on sentään sukulaisia, muuten olisin aika yksinäinen..

no voi voi.. yltiösosiaalisen työni vastapainoksi nautin kyllä yksin olosta ja elosta ja hiljaisuudesta.. mutta joskus olisi kiva mennä vaikka elokuviin jonkun toisen ihmisen kanssa.. tai lenkille tai kahville tai... oikeasti minä kaipaan niitä vanhoja naisystäviäni, joiden kanssa ystävyys on hioutui lukuisina vuosina, yksinhuoltajuudessa, lasten kasvatuksessa, hauskoissa juhlissa, joita järjestimme, yhteiskunnallisissa riennoissa joihin aktiivisin meistä sai intoutumaan.. ja hyvä niin.. karaokebaareissa, naistentansseissa.. kerran vuokrasimme bussin ja keräsimme sen naisia täyteen ja matkustimme lähikaupungin liepeille tanssilavalle.. ja matkalla laulettiin ja naurettiin.. ja poimittiin kyytiin kaikki liftarit.. jotka taisivat kaikki olla venäläisiä mansikanpoimijoita.. no se oli silloin ja on nyt historiaa.. mutta ystävyys pitää, vaikka välimatkaa onkin.. tiedän että en koskaan ole yksin..

niin.. silti minä vielä melkein kauhistelen sitä, että ihminen voi olla osana suurta joukkoa toisia ihmisiä ja silti totaalisen yksin, ikäänkuin kapseloituna omaan itseensä..  minä en koe niin, olen sillä tavalla sosiaalisesti vahva ja osaan nähdä asioita ilmiöinä.. ei henkilökohtaisina.. ja voihan olla että näen ja koen ihan väärin..

tänään hemmottelin itseäni tietystä syystä.. sijoitin s-bonukseni hajuveteen.. sillä magnetismia nyt kaivataan..