olin lapsi orpo pimeässä,
ei kukaan kiinni pitämässä
maailmat käännän omin käsin
käsin hellin lapsen lailla
kaikki heikot hoidan
missä hellyys, missä voima
missä mua vartioiva
luja tahto, herkkä mieli
kun on kaikki voima viety
mieli lyöty, syli kylmä jäänyt.

----

kuten odotin, kaikki pelkistyy pieneen tilaan. ystävän apu oli tarpeen, en olisi jaksanut kättäni  yksin täällä nostaa. uskomaton on tuo tehonainen, sijoitti kolmion tavarat yksiööni.. vaatekomeroonkin mahtuu aika paljon huonekaluja!!... huomasin että kun olin fyysisesti hyvin väsynyt, tupakka tunki mieleeni.. muuten en enää muista juurikaan, en kaipaa.

toisaalla tapahtuu.. saamme onneksi vielä pitää presidenttimme, joka puolustaa hyvinvointivaltiota.. kuka muu enää puhuukaan? tai sosiaalisesta ja ekonomisesta tasa-arvosta? tai köyhyydestä tai pitkäaikaistyöttömien tulevaisuudesta? jos tämä uusi teknologiaan ja pinnalliseen, materialla todentuvaan elämään satsaava sukupolvi saisi päättää, yhteiskuntamme olisi jo jakautunut kahtia. välittäminen on hävinnyt.. miten ihminen voisi, osaisi välittää jos kaikki mikä on kuultavissa, nähtävissä, koettavissa monin eri median välinein, jos kaikki se on kertakäyttöistä, vain tunteiden pintoja hipaisevaa.. kun ihmisen yksityisin ja intiimein tuodaan tirkisteltäväksi, kun ihmisten arvot rakentuvat salkkareiden tasolle.. missä kaikki mahdolliset inhimillisen elämän ongelmat ratkaistaan kevyesti, paikallisen kuppilan tiskillä.. ikään kuin me osaisimme ja kykenisimme niin toimimaan, puhumaan syvistä tunnoistamme kuin huonosti istuvasta vaatteesta tavaratalon sovituskopissa...

dinosaurukseksi tunnen itseni ja pian kai olenkin.. ja mieluimmin olen, on meitä muitakin, tiedän sen. idealismi minut hengissä pitää, hyvyys, heikkous ja tahto auttaa, tukea ja  ymmärtää. tästä voisi hyvin johtaa naiseuteni rakennustyömaalle mutta ei tänään, ei nyt, ei vielä eikä taas.