en saa sijojani, sulavettä tiristelen, niin paljon surua sisällä taas. minkähän tähen miulle aina tätä lajia, tänäänkin kun istuin joenrannan terassilla kahvilla, kuvittelin aurinkolasieni takana hyvinkin olevani turvassa.. nii eikö jo yks ylipuhelias mummeli alkanu mulle vuodattamaan sairauksiaan ja kaikkea, yhtäsoittoa välikommentteja kaipaamatta.. ynähtelin aikani, raivo tiivistyi sisälleni pikkuhiljaa.. rymistelin ylös terassin hankalalta puutuolilta ja sanoin että anteeks nyt pitää mennä.. ennenkuin tein mitään rikollista. viikonloput on yksityiselämääni enkä todellakaan halua olla sosiaalinen, empaattinen, keskusteleva enkä yhtään mitään. haluaisin olla paha, ilkeä, surkea, säälittävä, v-mäinen ämmä! ja olenki. yksikseni hiljakseen täällä kolossani ettei kukaan vaan häiriinny. voi kun minulla olisi vielä huomenna riittävästi voimia tehdä se mikä minun on tehtävä. voi kun saisin joskus vielä olla... huolista vapaa, tasapainoinen, järkevä ja viisas nainen. nii mie yritin kai vain jotenkin purkaa turhaumaani siitä, että olen sivustakatsoja ja onnen kerjäläinen piraattimarkkinoilla, valuutta on väärää ja viimeinen myyntipäivä meni jo.