pakko kirjoittaa jotain muuten pakahdun. en tiedä tarkalleen ihan mihinkä, mutta jotain tekemistä tunteiden kanssa tälläkin taas on. olin siis torilla, meidän ryhmärämämme huonoa onnea oli taas tää säätila, auringonpaiste vaihtui oitis sadekuuroihin kun meidän osuus alkoi. mutta emme siirtäneet tilaisuutta sisätiloihin vaikka siihenkin olimme varautuneet. sinnikkäästi vedimme homman pihalla, ihan. voin vain kertoa että nyt olen laulanut eikun siis tulkinnut karaokea torilla, kuulijoita onneksi vain kourallinen. ja mitä sillä on väliä, silläkään. sillä millään ei nyt ole.

on vaihe, se sellainen joka kuohuttaa, tuohduttaa, tukahduttaa, ahdistuttaa ja vain on kuin synkkä pilvi pääni päällä eikä lähde pois. sehän on jokaisella joskus mutta minä en tahtoisi että oisi milloinkaan. niin mielelläni olisin iloinen ja onnellinen ihminen. vain ja ainoastaan. en vaan voi olla. nyt ainakaan. ryven yhdessä ja samassa ongelmassa, asiassa, elämäni osa-alueessa, josta en selkoa saa, koska en oikeasti halua. haluan olla onneton, siinä on sen syy ja seuraus. tai, haluan olla vähän onnellinen ja paljon onneton. ja siinä on sen syy.  no, ei sekään ole ihan totta. en minä tiedä mitä minä haluaisin, kukaan ei ole kertonut..hah. 

kävin lukemassa tosinaisten (sallittakoon tämä hellittelynimi siskoille) blogeja sillä saan niistä voimaa. nämä purkaukset, yksinäiset jupinat ovat aina enemmän omalle itselle kuin kellekään muille, niin saa ollakin. nyt ja aina. vihaan näitä hetkiä, vihaan itseäni näinä hetkinä, vihaan saamattomuuttani, kyvyttömyyksiä jotka estävät minua elämästä parempaa elämää, tekemästä viisaita ratkaisuja. tätä rämpimistä aina. uhh.. vettä sitten sataa, sitähän tässä on vinguttu jo pitkään. saamansa pitää. yleensä sitä saa mitä tilaa, ennemmin tai myöhemmin. sama pätee elämänratkaisujen kanssa, joitakin pitää tahkota niin hemmetin pitkään ennenkuin saa aikaseksi. jos sittenkään.

yhden iloisen asian sentään tahdon kirjata, vietin mielenkiintoisia hetkiä H:ssa perjantaina ja lauantaina (huolimatta olkapääsärystä), kuljeskelin kaupungilla, ihastelin vanhoja taloja, pikku myymälöitä, sitä kaunista vanhaa, ja olin ylen tyytyväinen itseeni että vihdoin sain aikaseksi senkin sight seeingin. nyt osaan paremmin eri paikkoihin enkä aina turvaudu ensinnä taksiin. niin ja nukuin hyvin hotellissa, mikä sekin on saavutus. taisin olla lopen uupunut ja dumppasin itseni kyllä särkylääkkeillä tunnottomaksi. olkapään vaiva lähti lopulta ystävieni savusaunassa ja T:n järven suht viileässä vedessä. jotka asiat positiivisina huipentumina täten kirjaan lopuksi tähän. ja painun pehkuun, vietän huomisen päivän porukoitten kanssa retkellä sekä lähden seuraavana aamuna Pietariin ja unohdan kaiken, aivan kaiken, kaiken.