pitkä ja tahmea päivä, väsymys painoi jäseniä, mieli oli laiska.. työkaverin kertomat asiat ex-työpaikalla saivat kyllä veret kiertämään, järkyttäviä juttuja..mutta eivät enää kosketa minua. lupasin olla hiljaa, ettei hän joudu siitä kärsimään.. osaisivat kuitenkin yhdistää kuka on kertonut. mutta kamalaa se on, että kaikki yhdessä rakentamamme on vähitellen heitetty romukoppaan, ihmiset toinen toisensa niskassa, kateutta, kyräilyä, valheita, ylikävelyä... ja mitä kaikkea ammattitaidottomat ihmiset voivatkaan saada aikaan päästessään sellaiseen asemaan, ettei kukaan voi kyseenalaistaa, ei uskalla eikä voi.. voi voi. ja sittenkin, ei kuulu minulle enää. toivon että työkaveri jaksaa omaa työtään kaikesta huolimatta tehdä.

yritin kärrätä puita liiterin takaa sisälle pinoon. kaksi kärryllistä pystyin sitten tuli toppi. sisäpuuhana siirtelin kirjoja hyllystä toisiin, tässä pöytäni yläpuolella sijaitseviin. aivastelin pölyä ja huomasin, että minulla on monta lukematonta kirjaa, en edes muistanut muutamia hankkineenikaan.. ja sitten taas pyörrän taas kerran päätökseni, joka koskee kirjaröykkiötäni. olin näet ajatellut, että enää en niitä roudaa mukanani kun ja jos saan sen asunnon K:sta. enhän minä voi näistä luopua, en ainakaan niistä, joita en ole vielä ehtinyt lukea ja yhdestäkään runokirjasta, enkä sosiologian opuksista, enkä niistä tietyistä romaaneista, jotka ovat vavahduttaneet, itkettäneet ja ajatuksia antaneet.. Tällä hetkellä luen kehuttua ja ylistettyä Riikka Pulkkisen Raja nimistä opusta, vastentahtoisesti, pilkkuja viilaten.. inhoten ja ihmetellen mitä kehujat kirjassa oikein kokevat ja näkevät... ja toisaalta on kohtia, jotka vievät mukanaan mutta taas.. toisaalta, kieli on teennäistä, sanat kummallisia, outoja ja minulle vastenmielisiä soinniltaan.. ja pienen esikoululaisen lapsen päähän ja suuhun eivät niin kehittyneet ja aikuismaiset ajatukset mielestäni mitenkään istu... dialogia on vaikea kirjoittaa, ylipäänsä minusta tuntuu että kertovaa kirjaa on mahdottoman vaikeaa kirjoittaa, ainakaan niin, että se olisi luontevaa, aidon ja mahdollisen oloista.. luen minä sen loppuun vaikka aihepiiri on synkkä, kieli ei minua yhtään stimuloi mutta silti, tahdon lukea sen kokonaan. ehkä muutan ainakin osittain mieleni kirjan ansioiden suhteen. ehkä.

ulkona on jo pimeää, sain otettua tuon ylläolevan kuvantekeleen ennen pimentymistä.. pellon ylle oli noussut sumua.. lohdullista ja sameaa, kuten mieleni ja fyysinen kuntoni. tekemättömät työt nyppii mutta toisaalta on niin helevetin mukavaa olla just siksi tekemättä mitään.. että on niin paljon kaikkea. selkä ei anna kyllä mahdollisuuttakaan. ehkä hankin sen piikin, tai ne piikit... ärsyttää vain lähteä taas sinne byrokraattiseen systeemiin jonottamaan ja toivomaan että sattuisi kohdalle kunnon tohtori.