tutustuin eilen aamulla päivystyspoliklinikan toimenpidehuoneeseen, hoitajiin ja lääkäriinkin pikaisesti. olin valvonut yön oman käsityksen mukaan rytmihäiriöiden ja kipujen vuoksi, olin niin tuskilla yön pimeinä maailman yksinäisimpinä hetkinä, että pelkäsin kuolevani, en saanut happea, rintaan koski, huimasi ja oksetti. nukahtelin pieniä hetkiä kipukohtausten välillä. aamulla olin vielä hengissä joten päätin lähteä päivystävälle lääkärille kunhan ensin olin netistä selvittänyt milloin sinne pääsee, yritin jopa soittaa ns. palvelupuhelimeen jonka pitäisi vastata 24 h vuorokaudessa mutta se taisi olla aprillia, kukaan ei minun puheluun suvainnut reagoida.

henkilökunta - siis hoitajat olivat ystävällisiä ja asiallisia paitsi yksi, joka kuului hyvin ivallisesti vastailevat erään miespotilaan aivan asiaankuuluviin kysymyksiin. No minulla oli parempi onni ja sydänfilmi ja verikokeet otettiin ystävällisten rauhottavien sanojen kera. Lääkäriä piti sitten kyllä odotella tovi mutta mikäs minulla oli pötkötellessä peiton alla. Mitään vakavaa tai vikaa ei minusta löytynyt, tuommoset sydänoireet ovat melkein luonnollisia, vaarattomia ainakin periaatteessa mutta on ihan fiksua käydä varmistamassa ettei mitään ongelmia ole, infarktin vaara kai lienee se tavallisin.

tulin siihen tulokseen että yksinäisyyden tauti on maaliman pahin tauti, yksin yössä tuskaillessaan kuolemanpelkokin saa ihmisen valtoihinsa kovin helposti. ja myös on niin, että viisikymppisellä naisella voi hyvinkin olla oikeitakin sairauksia sen lisäksi että mummotauti teettää jos jonkinmoista kremppaa sieluun ja ruumiiseen tai sanoisko vielä kun henki kulkee jotta kehoon.

aprillipäivän vietin sitten suunnitellusta poiketen kotioloissa, eräleidien kelkkaan en kumminkaan uskaltautunut, lääkärikin käski huilata viikonvaihteen yli. hukkaan ei tullut heitettyä silti hetkeäkään, onnistuin nollaamaan kaikki ajatukseni. tehokkaasti itseäni hoitaen ja vaalien.

Toivon, että vuorovaikutus tärkeän ihmisen kanssa toimii vastedes paremmin ilman spekulointia, pelin politiikkaa ja opimme olemaan rehellisiä ja avoimia hyvässä ja pahassakin.