tätäkö elämä nyt sitten on, kiirettä ja touhakkaa päivästä toiseen... tyypilliseen tapaani yritän hoitaa kaiken, heti ja yhtä aikaa. onneksi ymmärrän edes vähän reflektoida touhujani. kun huomaan purevani päivälläkin hampaita ja alan tiuskia syyttömille, on aika vetää henkeä ja laitella hiukkasen tärkeysjärjestystä. ihan ensiksi havaitsen perfektionismini perisynnin yrittävän vetää minua mukanaan. ei kiitos, sanon minä ja heitän siltä osin pyyhkeen kehiin. ja niin, olen taas ottanut yksin hoitaakseni liian paljon, liian monta asiaa muun muassa järjestöasioissa. puheenjohtajan lähtö sen aiheutti, pyysivät apuun, konsultoimaan kokouksissa ja muissa ns virallisissa kuvioissa. ja minähän lupasin, teen ja tuskittelen sitten kun ois niin paljon muutakin. no joo, tämä on vain hetkellinen hurmio, uusi pj valitaan jo maanantaina. ja kun nyt on tarkoitus relata kirjoittamalla pitkästä aikaa blogia, en aio ruveta muuta höyräkkää listaamaan.

pakenin maalle, missä on omat paljon mieluisammat puuhat. marjojen poimintaa, sadonkorjuuta.. siivoustakin, poissaoloni näkyy pyykin kasaumana ja lattioiden roskaisuutena. tosin ei enää sillä eilen siivottiin esikoisen kanssa. hän tuli tänne evakkoon kun asuntonsa meni homeremonttiin. mukana on myös pikkukissaneiti, joka on aivan ihanuus. pikkumusta eläinystävämme sipsuttelee äänettömästi ja maukuu niin vienolla äänellä että ihan huvittaa.. vanha Santtuherra hyväksyi pikkuisen täysin, antaa jopa maata vieressään omalla tuolilla eikä suutu vaikka se menee ruokakupillekin.

työt alkavat reilun kuukauden päästä, joten ennätän vielä nauttia syksystä, ehkä tässä päästään vielä metsäänkin. onneksi sää hieman lämpeni, syksy on kuitenkin jo läsnä.. vaahtera alkaa punertaa, omenat putoilevat puusta ja uuniakin pitää jo silloin tällöin lämmittää.