esikoisen syntymäpäivien vietto ns kotikaupungissani peruttiin, heikkojen finanssien sekä mummon sairauden vuoksi. sen sijaan olemme m:n kanssa pohjamaalanneet ulkoseinäpaneeleita mikä urakka jatkuu vielä tänään. tämä ei enää ole koti, ei edes kotiseutu, vain jokin tuttu paikka jossa kaikki tuntuu kovin kipeältä. asiat eivät ole vielä kypsiä ratkaistaviksi, minä en ole valmis enkä riittävän toimintakykyinen. erikoislääkäri määräsi lisää troppeja, joita en tahdo. mutta... ymmärrän että ihmisen on voitava nukkua, liikkua, syödä ja saada itsensä balanssiin.

on niin pimeää ja kummallista. saa nähdä millaisen joulun vietämme. vaikka hällä väliä silläkään, tiedän että olen rakkaimpieni seurassa, rauhassa, muualla.

on mielenkiintoista mitä ammatti-ihmiset ovat todenneet työpaikastani.. tuntuu olleen vaikean maineessa, konkretiaakin tuntuu löytyvän. ja minä kun  olen saanut kokea, että vika on minussa ja ammattitaidon puutteessa... ja toisaalta, itse parhaiten tiedän millainen se on, mitä on tapahtunut ja mikä osa itselläni kaikkeen on. väsyjän ja yksinjääneen osa. kauemman siirtyneenä olen voinut havaita monia asioita, joille sisällä ollessani olin täysin sokea. hyvä myöhään kuin ei milloinkaan.

pian alan odottaa valoa, kevättä ja uusia tuulia. edelleenkin minulla on aikaa hoitaa itseäni, miettiä rauhassa mitä tulevaisuudelta odotan. nöyränä mutta toivottavasti vielä myös myönteisen aktiivisena ihmisenä.