ja antoi vettä kuihtuneelle, vettä väsyneelle. Yöllä siihen rummutukseen heräsin, jossain kaukana kumahteli ukkonenkin heikosti. Taitaa olla poikkeuksellisen tyytyväisiä ihmisiä tänään - ei vesisateesta huolimatta vaan vesisateesta johtuen! Kävin illalla torpalla kastelemassa kuihtuneita kukkasia, taisi olla liian myöhään, ruukkukukkien ja yrttien varret törröttivät ruskeina, orvokin makasivat reporankoina kirvapesinä ja ruoho mureni askelten alla jauhoksi, synttärilahjaksi saamani kääpiövuorimänty oli onneksi vielä elävien kirjoissa, aion istuttaa sen tontille viikonvaihteessa... saa nyt nähdä lähtevätkö ja ehtivätkö  torpan kasvustot vielä uuteen nousuun. Eipähän tässä enää oikein tunnu olevan aikaa ja mahdollisuutta kovin paljon siellä aikaa viettää, ellei nyt sitten tulevana viikonvaihteena sinne suunnata.

Työyhteisössä tuntuu olevan nyt paljon negatiivista latausta, eilen kävin tiukan keskustelun erään toimihenkilön kanssa. Hänellä on paljon asioita hampaan kolossa, eikä aivan asialisesti niitä esille tuonut. Ihmettelen itseäni, kykenin olemaan tyyni ja kohtuullisen asiapitoinen vaikka syytökset menivätkin aika henkilökohtaiselle tasolle. Mietin illalla hänen vaikuttimiaan ja ainakin sen voi ymmärtää, että pitkä lomaton kesä tuntuu vaativan verojaan, samoin oman maatilan hommat, joita iltaisin yrittää saada työnpäivän päälle tehtyä ja vielä se monelle ihmiselle tärkein vaikutin eli raha. Hän on näköjään lomani aikaan sattunut saamaan tietoonsa muiden toimihenkilöiden palkat ja siitäkin suivaantuneena viskoo minulle vihojaan, kellekäs muulle. Kyllähän monellekin työntekijälle kuuluisi omasta mielestään parempi palkka kuin mitä saa ja maksetaan mutta organisaation palkkaus rakentuu aina tietylle mm tehtävän vaatimustason ja sisällön mukaiselle tes- ym. säädäntöperustalle. Se, että jollakulla toisella on parempi palkka, ei ole riittävä  peruste.

Mietin nyt kuten viimekin viikolla, että missä nyt mättää.. kun ihmiset alkavat toimia ja käyttäytyä tuolla tavoin, on jotain isompaa pielessä.. tai meidän yhteinen tavoitteeemme on jostain syystä hämärtynyt. On siis tehtävä jotakin isoa sen hyväksi. Mystillistä on, että tämä tapahtuu nyt kesälomien jälkeen, aiemmin näin ei ole käynyt. Yleensä pitkä työrupeama pimeän syksyn tai pitkän kivuliaan kevään jälkeen saattaa aiheuttaa työyhteisöissä kuohuntaa. Mutta ihmisten käyttäytymiseen, ongelmiin, elämäntilanteisiin tai muihin sattumuksiin ei ole olemassa mitään sääntöä. Kaikkea voi tapahtua. En ota tästä itselleni suurta taakkaa, jonka alle saattaisin nääntyä itsekin. Aion tehdä tälle jotakin. Eilisen ongelmallisen pyysin jo perjantaiaamuksi palaveriin.

Onpa onni, että sain eilen puhua läheiseni kanssa näistäkin mieltäni painavista asioista. Rauhallisuus ja kuuntelemisen taito ovat upeita piirteitä ihmisessä. Kunpa saisin vähän vaikutetteita itsekin. Saatan olla järkevä mutta hyvin usein suhtadun liian voimakkaasti, rauhallisempi orientaatio kinkkisissä tilanteissa olisi asialle hyväksi. Mihinkäpäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Jotensakin juuri nyt, tiettyjen juttujen jälkeen, tämä ruotiminen oksettaa.. tottahan olen saanut kriittistä palautetta yksityiseltäkin suunnalta. Kohtuutonta ja vähän kohtuullisempaa. Vaikka me ihmiset pahiten toisiamme varmaan saatamme loukata sanoilla, silti suurinta tuskaa näyttäisi tuottavan syvä hiljaisuus, vaikeneminen, yhteydenpidon lopettaminen. Sen voisi rinnastaa hylkäämiseen, yksin jättämiseen pimeään. Varmasti se tuntuu pahalta, olen sen itse kokenut useankin kerran. Mutta joskus mitään muuta mahdollisuutta ei enää ole. Kun kaikki on jo sanottu moneen kertaan ja todettu, ettei mitään mahdollisuutta ole jatkaa entistä, kun yhdessä on sovittu että kaikki ohi on. Ja varsinkin kun kaiken entisen loppumisen jälkeen on uusi lehti jo käännetty elämän kirjassa.