puutarha tarjoaa nyt parastaan, viinimarjat ja karviaiset kypsyvät, perunaa on nostettu jo pari penkillistä, kesäkurpitsaa, porkkanoita, sipulia... ja kasvihuoneesta tomaatteja, kurkkua ja pian paprikaa ja chiliäkin... onpa aika ihanaa olla töissä tämmösessä paikassa. Kun tuota tai tätä hallinnollista hommaa ei onneksi vielä ole korviin asti kasautunut, aion viettää yhden päivän marjapuskassa viinimarjoja keräten. Luulis että selkäni semmosen kestää, jos vielä otan jakkaran alleni.

On ollut lohduttavaa huomata, että ikävätkin asiat ajan kanssa korjaantuvat... tiedän olevani intohimoinen oikeudenmukaisuuden kannattaja ja itseeni kohdistuneet asiattomat ja valheelliset syytökset otan tosi raskaasti. Jotain sellaista tapahtui ennen juhliani, jotain joka järkytti mieleni kovastikin, läheiseni viisaita neuvoja kuultuani jätin sen ikävän asian sikseen.. toistaiseksi. Ja niin on nyt käynyt, että saan oikeutta ja osaan itsekin sublimoida ne pahan mielen tunteet omaan arvottomuuteensa. Ja tietysti, teen mitä tehtävä on, jotta totuus tulee asiaankuuluvien ihmisten tietoon.

Elämässäni on myös ollut hyvää tarkoittavia, läheisiä ihmisiä, erityisesti hän, joka nyt suree ymmärtämäänsä.. häntä en voi auttaa sillä olen osasyyllinen tahtomattani. Ja yhtälailla itsekin hukassa... on vain yritettävä löytää taas se elämän pohimmainen tarkoitus. Läheisten ihmisten kanssa viettämäni hetket antavat minulle voimia, ystävyys on upea asia.. taisin ns juhlapuheessanikin siitä mainita jotta en olisi selvinnyt hengissä ilman ystäviäni, joita minulla on ollut onni kohdata ja säilyttää.  Elämän vaikeissa jaksoissa ystävyyden merkitys korostuu varsinkin meillä, jotka olemme ilman kumppania paljolti eläneet. Yksinhuoltajavuosina minun perheeni oli laaja naisverkosto, josta aina löytyi tukea, turvaa, neuvoja ja rakkautta. Siitä voin tänään olla nöyrä ja kiitollinen.

Tässä viime viikkojen hulinassa olen välillä ollut hukassa, on tuntunut etten ansaitse niin suurta huomiota, niin paljon kaikkea sitä, mitä ihan itse olin järjestämässä.. mutta kyllä minä olen sen ansainnut. Muistokirjaani kirjatut kohtaamiset ja kokemukset antavat minun uskoni sillä kohtaa entisestään vahvistua. Niistä muisteloista rakentuu kuva pienestä, sisukkaasta, eteenpäin pyrkivästä (olin oppinut kävelemään 8 kk:n iässä!), iloisesta, ystävällisestä, toisia huomioivasta ja myös aikuisiällä sinnikkäästä, oikeudenmukaisuutta vaalivasta ja rakastavasta naisesta. Sellaisena minut ovat lukuisat läheiseni nähneet, parhaimmillaan. On se siis uskottava. Olen otettu ja erityisen onnellinen siitä että vaikka elämä ei ole perheonnella hellinyt, olen silti säilyttänyt kyvyn myötätuntoon, ystävyyteen ja rakkauteen.

Totesin jossain aiemmassa postauksessani etten suunnitelmistani huolimatta ennättänyt kulttuuririentoihin tänä kesänä.. mutta kerkisinpäs ja kerkiän vielä elokuun aikana vaikka mihin. Illalla pyöräilin tutkailemassa puistoon rakennetun taidenäyttelyn ja tämän aamun lehdestä huomasin että suurin osa maakunnan taidenäyttelyistä on auki vielä elokuun loppuun saakka.. niin ja jotkin kesäteatteritkin vielä esittävät tuotoksiaan.. jotta kaikki ei vielä ole menetetty. Vaan saapa nähdä, ehkä marjamättäät ja kanttarellien etsintä houkuttaa enemmän.. siitäkin huolimatta, että toiveet saaliista ovat tosi heikot, kuivuus on tainnut tuhota kasvumahdollisuudet. Metsässä liikkuminen on silti mieluisaa.