tuskainen yö.. kuten muutkin mummoikäiset valitan vaivojani ensinnään.. selkä vihoitteli vissiin myötätunnosta koska M:llä on ollut pari päivää selkä kipeä ja jäykkä, buranalla toimii.. eikä mene tohtoriin vaikka pitäis. hikoilen myös kuin niagaran putous.. vv-vaivoja voi vee! ei auta tropit, ainaskaan vielä. annoin periksi ja ryhdyin vetämään hormoonija...

laitoin pari päivää kaupunkikämppääni kondikseen, eli siirtelin tavaroita paikasta toiseen. junior kävi kokoamassa atk-pöydän ja varsin näppärästi se kävikin.. ja mitäs minä sitä ihmettelen, onhan se aikamies ja monenmoista oppinut tekemään omillaan eläessään. olen niin hyvilläni siitä, että nyt ollaan lähempänä toisiamme.. ikuisesti minä hänestä (turhaankin) huolta kannan ja paapon käydessään piloille. se on äitien ikiaikainen oikeus..

eilen ajelin maalle ja tunnustelin tuntemuksiani.. yhtä mukavaa on tänne aina tulla, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, luonnon helmaan.. vaikka syksy tunkee tajuntaan ja antaa varoitusmerkkejä siitä, että kohta tulee kylmää ja liukasta keliä, en suostu olemaan ainakaan siitä harmissani. minähän tykkään syksyn ruskasta ja kirpakoista keleistä. puuhaa riittää jos vain on tekijöitä. tiedän tiedän, vanhaemäntä on kiikkustuolistaan käsin taasen muistuttanut työssäkävijää aktiivisesti siitä että puut on metässä ajamatta.. ynnä muita askareita tekemättä.. niin niin.. joskus tuntuu että mummo ei todellakaan ymmärrä että kun M tekee täyden työpäivän, ei sitä välttämättä heti ovesta astuttuaan ole intoa ja jaksatusta lähteä puunajjoon tai mihinkään. voi kun antaisi edes hengähtää ensin.. no, tosi on että hieman enemmän voisi tehdä, viikonloppuisin ainakin.. kyllä se siitä taas lähtee kulkemaan.. kesä meni niinkuin meni, firaabelihommissa ja talon työt jäi vähemmälle. nyt ne on sitten edessä ennen lumia. mutta kohtuu kaikessa!

olen tehnyt neljä hakemusta, alkaa sujua rutiinilla. ihan vakavissaan en usko kahden ensimmäisen suhteen yhtään mitään.. eilen laitoin yhden, johon toivon pääseväni haastatteluun.. ja tänään vielä yksi s-postilla menemään. sitten rauhoitun hetkeksi ellei mitään kiinnostavaa eteen tule.. minunhan piti ottaa ihan lungisti. mutta se protestanttinen etiikka ei anna rauhaa.. ja sen verran olen nyt oleillut että ymmärrän että tarvitsen mielekästä tekemistä. ja rahaakin, tietysti.