Hikoilullisen yön jälkeen nousee mielellään puoli kuuden aikaan kahvinkeittoon.. näin jotain painajaisia, ihme kai ois jos ei näkis, 3 kertaa sirdaludia ja buranat päälle. Ja vain yhdet päiväunet vaikka olo oli koko päivän raukea ja niin tahmea että jokaiseen tehtävään piti itsensä ihan pakottaa. Aamusta päivin maalasin tuulikaapin seinän, sen, jonka raksamies jätti maalaamatta kun siihen piti tulla kaappi. Ja kait joskus tuleekin, ehkä kumminkin jokin paikalleen rakennettu versio. Jos löytyy joku joka tekee sen, ilmaiseksi... En ole paljonkaan maalannut mutta yritin tehdä kaiken viisaasti, ylhäältä alaspäin, kulmissa ja katon sekä lattianrajassa pensselillä, muuten telalla joka oli ihan paska.. siitä irtosi jotain nöyhtää.. ja maali oli jo aika paksua, se vähä, mitä pöntön pohjalla oli.. mutta kun se nyt on kuivunut, näyttää kohtalaiselta. paitsi että kahdesta keltaisesta sävystä valitisn kyllä suunnitelman mukaisen mutta rakentaja näyttää käyttäneen kuitenkin sitä toista, hieman eri sävyistä.. jotenpa jos olisin perfektionisti, joutuisin maalaamaan vielä kertaalleen - sillä toisella sävyllä. mutta paskat, saapi välttää sillä oikeasti, siihenhän tulee se kaappi sit kumminkin.

niin ja kävin poimimassa niitä mustikoita, jotka edelllispäivänä bongasin liiterin takaa, ojan pientareilta. pariin otteeseen sillä selkä ei oikein tykännyt siitä touhusta. sinne jäi vielä vaikka kuinka paljon eli homma jatkuu pieninä erinä, toivottavasti miniäntekele tulee pojan mukana, hänkin on marjatyttöjä. aion tehdä oikean mustikkapiirakan vehnästaikinasta uunipellillisen. äitiysilmentymänä.

eläinhavaintoja: maalausurakan jälkeen havaitsin eteisen seinällä hirmuisen ison sarvijaakon, joka ehkä olisi edennyt maalausaluelle ja päättänyt elämänsä jalat juuttuneina keltaiseen möhnään. otin sen varovasti luutun avulla pois ja vein pihalle.. vähän aikaa jurotti paikallaan mutta oli sitten jossain vaiheessa näköjäänsä siirtynyt ulkoseinälle sarviaan heiluttelemaan. lisäksi eilen aamulla pinkaisi jänis tieltä päin traktorin äänen säikyttämänä piharakennuksen takaiseen metsään.  siinä sitä ois ollut metsäkoiralle kestämistä jos olis sattunut olemaan paikalla, pihalla riimussaan.

olin jotenkin ärtynyt illalla, valitin miehelle, että minulle ei sovi tämmönen erakkoelämä.. olin koko päivän pakotettu pysymään paikoillani, kolmiolääkkeissä ei parane ajella. ehkä se ei ollut koko totuus... yksin ollessani ajattelen liikaa, enkä haluaisi ajatella.. tekisin mieluiten jotain konkreettista. niin.. ja odotin että minulle soitettaisiin, yritin jaksaa odottaa että niin todella tapahtuu.. se rassasi, enkä tietenkään jaksanut ja siitä seurasi, että olin sitten itselleni kiukkuinen siitä että olen niin malttamaton.. kaatuisiko maailmani jos ei tapahtuisi niinkuin toivon ja odotan. eipä ole kaatunut ennenkään.. jotenkin ehkä eniten harmittaa se, että ei osata sanoa mitään varmaa.. että päätös tulemisesta olisi kiinni kaikesta muusta, toisista ihmisistä jne.. kun niin ei kuitenkaan ole - jos ihminen päättää omista asioistaan oman halunsa mukaisesti, ei siinä mikään muu merkitse mitään. mutta siitähän ei olekaan kysymys... vaan ehkä enemmänkin siitä, ettei osata (uskalleta?) suoraan mitä todella haluaa. siitä ei seuraisi katastrofia vaan myönteinen huomio siitä, että on selkärankaa olla oma itsensä, olla rehellinen itselle ja toiselle. 

on lähdettävä hammaslääkäriin - palveluni sijaitsevan 26 km:n päässä, joten on lähdettävä hyvissä ajoin. tämä on maalaiselämän nurja puoli, kaupungin palvelut olisivat minulle vain 15 km etäisyydellä mutta on ajettava ohi toiseen kuntaan suutaan aukomaan. ei auta, toisaalta niihin palveluihin tuntuu pääsevän hieman helpommin kuin kaupungissa. ja onneksi minulla on liikkumakelpoinen auto. lupasin myös käydä tänään ex-työpaikalla neuvottelemassa pa-työttömien projektivetäjän kanssa mahdollisesta kuistin rakennusurakasta. lupasin mennä ruoka-aikaan... saa nähdä miltä tällä kertaa tuntuu astua siihen taloon. seuraajani ei ole paikalla, siis se henkilö joka oli sijaisenani ja luiskahti sitten hoitamaan ex-tehtävääni kuulemma ainakin tämän vuoden loppuun. vieläkin katkeruuden häivähdys mielessäni käväisee.. eipä ehkä ymmärtänyt miten ratkaisevaa hänen sisustusinnostuksensa oli.. jos ei olisi mennyt pistämään työhuonettani uuteen uskoon, olisin ehkä huhtikuussa palannut takaisin.. joopa joo. olihan siinä paljon muutakin mutta tuota ihmistä en kykene kohtaamaan näennäisen tuttavallisuuden merkeissä... minusta ei ole teeskentelijäksi. back to business.. on otettava pari kopiota piirustuksista mukaan. on myös käytävä hankkimassa maalit, lisää pensseleitä, jätesäkkejä, ruokaa (paljon!) ja teettevä pari vara-avainta,  joista yhden maksaa raksamies joka hävitti ainoan vara-avaimeni.

päivästä ja koko viikonlopusta tulee aurinkoinen, lämmin.. pojat tulevat, äiti on onnellinen. ja ehkä hänkin, tai sitten ei.