kävin siis siellä, missä sijaitsee työ, rakennustyö sekä vanhukset. Kaikista noista sain osani, työstä en viitsi mainita, ai niin, työterveyslääkäristä sen verran että keskustelumme oli jälleen odotetun luonteva ja antoisa, rohkaiseva. Lissee lommoo, hakemusta kuntoutukseen ja sitä rataa. Hyvä niin, negatiiviset viestit työyhteisöstä aikaansaivat takapakin, pienen mutta tehokkaan. No se, kuukausi lisää fundeerausta ja viilausta.

Rakennuksella käytiin esikoisen kanssa toteamassa, että väliseinät ovat paikallaan, saunaosaston muuraus tehty, tiileriuunin tiilet ja tykötarpeet sisäpuolella odottamassa muuraria, joka todennäköisesti on jo päässyt tänään aika pitkälle. Menee kuulemma vain pari kolme päivää kun uuni on kasassa. Hienoa, julkisen sivun tiilet olivat just sellaiset kuin toivoinkin, kauniit. Ilmaisin rakentajalleni maalien värit sekä tapettiseinien paikat, laatat vielä valikoin asianomaisessa liikkeessä joten värimaailmani on nyt kasassa miltei. Kellanruskeaa, kerman ja kirsikanväriä, makuuhuoneeseen roosahtavaa. hankin itse tapetit, niin on helpompi. nykyisin kuulemma liisterit vedetään seinään eikä tapettitellinkejä enää tarvita, oikein kätevää. Raksamies sanoi jotta aikataulussa ollaan, muuttamaan pääsen kuten sovittu. Vielä en usko mutta tämän kuun aikana irtisanon kaupunkiyksiöni, joten paree valmistua vaan. Mutta täytyy myöntää, että tuntui ihan hyvältä, vaikken tiedäkään mitä tulevaisuus tuo, se talo ainakin valmistuu ja minä tulen siinä ainakin kevään ja kesän oleskelmaan, asunko sitten, sitä en tiedä. Toivon, että asiat selviävät, eheydyn työkuntoiseksi ja tietysti toivon että lähimpäni pysyvät lähelläni, vaikka välimatka piteneekin.

Pojan kanssa nautiskelimme illalla vähähiilarisen nimpparipäivällisen, porsaanfilettä ja uunissa paahdettuja vihanneksia, enemmn vain ois voinut olla nuorukaiselle määrää, ei äitee enää oikein osaa arvioida. Jos vatsa jäi vähän vajaaksi, asia korjaantui kyllä visiitillä mummolaan, sieltähän ei koskaan voi poistua ilman ähkyä. Olin ilmoittanut ettei ruokaa tarvii...niinpä, iltakahvilla oli vaan tuoreita sämpylöitä, monenmoista leikkelettä ynnä muuta, kakkua, pullaa, jäätelöä ja lakkahilloa... niin ja kiisseliä. Sekä lähtiessä muovikassissa runsain määrin montaa sorttia.

Isä oli virkeänä, tenttasi työasioitani, tekemisiäni ja tekemättä jättämisiä... hänelläkään ei taida olla kovinkaan mairitteleva käsitys minun työtaidoistani. amen. olen herkkä arvostelulle, olin selvästi puolustuskannalla. sikälikin kun sain kuulla työyhteisössä vallalla olevasta mustamaalauskampanjasta. ei jaksa. tuntuu kohtuuttomalta ja osin naurettavaltakin. mm se valitus, että en edes ole joulutervehdyksiä kenellekään laittanut. jos olisin maannut koomassa sairaalassa, kukaan ei moista edes ilkeäsi ääneen lausua, mutta kun olen vain burn out ja masiksessa, se ei ole mitään.

no joo, en ole katkera mutta kuitenkin. kun on niin on, ei muuta voi. pelastakoon itsensä kuka kerkiää. minä kyllä.