viime aikaisen kuohuntani keskellä olen muistanut tärkeintä 80-luvun työnantajaani, yksityisyrityksen johtajaa, joka opetti minulle - toimistonsa hoitajalle - ainakin yhden asian, aina on oltava suunnitelma B. sellaisen kimpussa olen tänä aamuna jo ennättänyt puuhailla. heräsin viideltä, selkä kipuili joten nousin kahvinkeittoon tavallista aikaisemmin. kun mies lähti töihin, aloin kerätä tietoa ky:n perustamisesta. asiat sinänsä ovat minulle tuttuja kirjanpitäjäajoiltani, olen laatinut muutamia yrityksen perustamisasiakirjoja, tiedot vaativat kuitenkin päivittämistä etenkin verotuksen suhteen. suunnittelemme M:n kanssa yhteisen yrityksen perustamista, hissukseen, järjen kera ja mahdollisimman hallituin riskein.

olen melko varma, etten sittenkään tainnut tulla valituksi hakemaani paikkaan vaikka haastattelussa tuntuikin niin varmalta olo. laitoin yhteyshenkilölle tekstiviestin jo pari  päivää sitten mutta en ole saanut vastausta. sinänsä kummallista ja hieman loukkaavaakin, kai jotakin voisi vastata. no, aika näyttää ja kertoo miksi näin. olo tuntuu aika tyhjältä, en silti ole epätoivoinen, pärjään rahallisesti ihan kohtuullisesti mutta tyhjäkäynti alkaa pian ahdistaa. sanoin eilen M:lle että en jaksa istua täällä päiväkausia.. pitäisi saada tehdä jotain. no tietysti, onhan tässä tätä omaishoitoa ja kodinhoitoa ihan niskaan asti mutta.. se ei ole minun elämäntehtäväni. tätä vaihetta kestää pari viikkoa vielä ja sen jälkeen mummo pääsee paremmin itsekin liikkumaan. pääsee kyllä nytkin, M nauroi illalla että muorihan menee rollaattorilla jo vauhdilla, jalatkin liikkuvat paremmin kuin kepeillä. ulos hän ei pääse, rappuset on esteenä. saa nähdä tulee kotisairaanhoitaja kotiin poistamaan tikit. pitäisi kaiken järjen mukaan tulla kun mummoa ei saada pihalle muulla kuin nosturilla, rollaattorilla ei rappuja alas pääse millään.

on taas viikonloppu edessä, on vietävä kynttiöitä haudoille ja vaihdettava talvirenkaat autoon. toivottavasti ensi viikko on myönteisempi.