harvoin tuskin koskaan mutta silti tänään on sellainen päivä että maailma tuntuu kaatuvan. työssä olen mutta en kykene tekemään mitään. oksettaa, pää halkeaa ja itkettää. taidan olla ihan piipussa. väistin jo pari palaveria ja kohta lähden kotiin. uskomaton burn out tila. yritän koota fyysisen olemukseni jotta voin ohittaa toimiston tarkkojen tyttöjen katseet ja kävellä ulos.

ilmeisesti nukkumattomat yöt, rakennustyömaalla väijyvä katastrofi ja pieni lisäys henkilökohtaisella osiolla on nyt täyttänyt maljani ylitsevuotavaksi. virallisesti on migreeni, jota lähden nyt potemaan.

lisäystä ip 16.34

tunnistan itsessäni näennäisen vahvuuden aiheuttaman sairauden merkit.. olen mesonut, taistellut, rakentanut - en vain taloa vaan ihmissuhteita, nimenomaan monikossa - pettynyt, surrut, noussut, uskonut ja uskaltanut uudestaan, heittäytynyt, kokenut, pettynyt, selvitellyt, jaksanut, jatkanut, uurastanut, hajottanut itseäni monelle suunnalle, vajonnut, väsynyt, masentunut.. ja ihmetellyt ikäänkuin vierestä käsin jotta mikähän minua oikein vaivaa. tämä vuosi on ollut rankka, on ollut surua ja suurta iloa, rohkeita päätöksiä, reippaita ratkaisuja. olen nakittanut itseni seinänrakoon kaikkien vaatimusten, odotusten ja toiveitten ristipaineessa. kukaan ei sano minulle mitä pitää tai pitäisi tehdä, olen vain tehnyt niin monenmoista, nauranut vaikeuksille, uhonnut ehtymättömiä voimavarojani... yksi huvittava piirre elämäni tässä vaiheessa on se, että olen joutunut ainakin kahden miehen taholta kuulemaan miten olen ikäänkuin tavoittamaton tai vähemmän kiinnostava koska olen päättänyt rakentaa itselleni yksin talon... olen siis valinnut suuntani ja tulevaisuuteni liian itsellisesti, eikä mies voi sellaisen naisen kanssa ajatella mitään kehittelevänsä. siis se mies, tai se toinen.. jonka kanssa ei oikeasti ollutkaan edes aatosta sellaisesta, kunhan haasteltiin elämänasioista.. jotenkin tämä lamaannus kiertyy  myös tälle miessektorille, toivottomalle suolle. hyvä ystäväni A totesi talonrakennusprojektistani, että minulla on hirveä tarve sitoutua. käytännöllisenä naisena sitoudun maapalaan ja lautatavaraan, niistä ainakin pitäis tietää mitä tilatessaan saa... no ainakin melkein, pitää kohtuullistaa viime päivien takapakkien viisastuttamana.
ehkä minä kuitenkin toivoisin löytäväni rauhan ja seesteisyyden, turvallisen olotilan. kun en sitä ole kenenkään ihmisen kanssa kyennyt löytämään ja saavuttamaan kuin vain hetkellisesti, olen tullut siihen lopputulemaan, että itsestään se on lopulta löydettävä, omista ratkaisuista ja valinnoista.