josta ei ota selvää, mistä se tulee ja mikä sen pohjimmiltaan aiheuttaa. työ. enimmäkseen. mitenkähän se onkin niin totaalista taas. siis liikaa ajatteluttavaa henk.koht.osastolla. näin olen toiminut; kun suhteissa mättää, pureudu hanakammin niihin kaikkein vaativimpiin, hankalampiin ja ahdistavimpiin työselkkauksiin... hoida, suunnittele,neuvottele, luovi ja rakenna... kyllä sinä kirkkaamman kruunun saat.

ja miehet. yksi sellainen tänään pyöritteli silmiään, selitteli tekojaan tai pikemminkin tekemättä jättämisiään... seli seli seli... että tämä äitiesimieshenkilö antaisi armon käydä oikeudesta, tuutituutilullaa.. oh, olenko taas katkera keski-ikäinen uranainen, ohjus oikein.. olen, totta helevetissä olen. mistä nuo rääpäleet oikein minun reviirilleni oikein kaivautuvat. tottahan minä tässä revitän kun tositilanteessa pitää olla cool, rakentava, diplomaattinen mutta kumminkin jämäkkä ja oikeaan suuntaan ohjaileva...

ei ole helppoa olla tiukkana, ei ole helppoa olla arvostelun kohteena, ei ole helppoa kantaa suurinta vastuuta eikä ole helppoa mistään tuosta luopuakaan. helpointa olisi olla mukava ja kiva, antaa kaikessa myöten. mutku ei se käy. siksi just on laisiani ylenmääräisellä vastuuntunnolla rokotettuja puurtajanaisia (tyhmiä? niinkin vois sanoa..) ja sitten niitä armoitettuja jotka osaavat ottaa rennosti ja tekevät kumminkin niin pirun hyvää jälkeä.

mut tämmöseen nahkaan tämä nainen on ahdettu, tämmönen nupin sisältö ja tunteet ympäri kyliä... ja ihan hyvin kuvittelen pärjääväni. enkä edes haluaisi sisäsiistiä piparkakkuperhe-elämää, arkea, jossa kaikki on jo suunniteltu... enkä mitään. happamia.