407979.jpg

toistelen taas itseäni ja totean että hyvä ihme, miten nopeasti päivät kuluvat. kaikesta huolimatta. eilinen oli ihan hyvä päivä, kummasti huojentaa kun pystyy tekemään päätöksiä. mitähän muuta oikein puuhasin, tunsin kuitenkin taas elämäniloa... kudoin ainakin pojan villapaitaa, eka hiha menossa ja tahmoo.. myös siivosin yläkerran ja ihmettelin kun imuri veti niin huonosti, mummo älysi että putkessa on tukos, hyvä mummo! sitten myös yritin soittaa muutamia kertoja elisan asiakaspalveluun, en päässyt läpi. nyt tiedän ainakin kaksi paikkaa mihin ei kannata soitella, edellämainittu sekä KELA:n palvelunummero. Molempiin olen rilluutellut erinäisiä kertoja ilman tulosta. Sitten minä vielä poltin roskia pihalla, se on semmosta pyroterapiaa.. Myöskin kävin kameran kanssa lenkillä, vähän arvelutti josko pakkanen tekee sille tuhojaan mutta ei onneksi. Olisin kiertänyt rukiisen suon lenkin mutta sitä välitietä ei ollut kukaan aurannut ja sitäpähän lunta kun on vesirajaan saakka niin valitsin paluun omia jälkiäni takaisin. Ja olin sitten ihan tyytyväinen itseeni ja punaposkinen.

Ystäväni, kotiterapeuttini sekä asiointiapuni A soitti, sovimme että menen hänen luokseen päiväksi heti kun saan kaikki paperit kokoon, laadimme yhdessä valituksen ja tietysti puhumme politiikkaa mikä on hänelle aktiiville päivänpolttava aihe.. no ehkä myös vähän miehistä, lapsista ja naisen elämän mutkista ynnä koukeroista. Ilmaisin myös eilen työssäkävijälle, että nyt alkaa tuntua siltä, että voisin alkaa ajella autolla, harjoittelu jäällä maistuisi myös. On jännää, miten talviajopelko kytkeytyy muuhun pahaan oloon ja heikotukseen. Olen viime aikoina istunut paljon ns pelkääjän paikalla mm pojan ja miehen kyydissä. Siedätyshoito on tepsinyt, en enää läheskään niin paljon ja usein paina sitä paniketta... että mikäkö on, no se on juuri se apukuskin puolella oleva kuvitteellinen jarrupoljin jota tiukoissa paikoissa painetaan kuin hengenhädässä.. paree sekin kuin että kiljuisi kuskille raivoisia ajo-ohjeita. olen oppinut luottamaan ainakin näihin kuljettajiin vaikkakin oma tuntuma ajamiseen on se tärkein rauhoittaja. olen tässä myös tuumannut, että jos meinaan ylipäänsä milloinkaan ja missäkään olla maalainen, on sitä vaan pakko oppia ajamaan paikasta toiseen kelillä kuin kelillä.

tänään erikoistehtäväni on kaivaa iso traktori lumen alta esiin. pyhän myräkkä merkitsi noin puoli metriä lunta joka puolelle. naapurin poijat kävivät linkoamassa pihatienkin yks päivä, vaikka se jo levyllä oli vedetty. nyt on parempi ja leveämpi väylä. samat poijat tekevät järven jäälle ajorataa, sekä hevospeleille että moottoroiduille. täällä maalla tapahtuu vaikka mitä vaikkei uskoisi kun yksinänsä metsän keskellä mutkittelevalla tiellä taapertaa. ja naapuriapua saapi aina, eikä sitä lasketa. jokainen tietää että tulee tarve toisinkin päin.

toivomme viikonvaihteeksi lauhempaa, tavoitteenamme on ajella moottorikelkalla sekä myös saada aikaan sen avulla hiihtoladun pohja lähimaastoon. tosin luistelutyylillä voisi jo pikkutiellä hiihdelläkin. tuota kuvan mäkeä alas ja ylös vaikkapa. kunhan lauhtuu..