puoli metriä uutta puhtoista lunta ja valoisaa, tosi ihana talvipäivä. lumityöt tehty, jänispaistit syöty ja päiväkahvit juotu . pikkuinen vieras on kaiken keskipisteenä, kiljahtelee iloisesti, ottaa jo aika näppärästi kiinni esineistä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta sekä koiran että kissan elämässä.

ystävä, jonka kanssa välit ovat olleet viileät, soitti eilen. ehkäpä vielä saamme tilanteen korjattua, varsinkin jos osaan kertoa rehellisesti mistä mieleni pahoitin, syyttelemättä. sovimme, että menen käymään. jonakin päivänä. ehkä olisi pitänyt kirjoittaa runoa vaikeasta ystävyydestä.

on jotenkin tyhjää, ei mitään suunnitelmia. on odottamisen vaihe, vasta sen jälkeen uusien suunnitelmien ja tekojen. perjantai-iltana tapasin A:n lisäksi muitakin vanhoja kavereita. Erään, jolle kerroin työpaikallani tapahtuneista. Hän, joka on myös työskennellyt kanssani, vakuutti ettei ongelmat voi olla minun syytäni.. niinpä, hän on lojaali minua kohtaan, senkin jälkeen että jouduin antamaan varoituksen eräästä rikkeestä työssä. Kävin aika kierroksilla työasiasta... totesin A:lle, että se on sitä surua, joka puskee esiin nyt kun olen todennut, että työhön uppoutuminen ei tuo sitä kiitosta ja gloriaa jota sieluni heikkoudessaan janoaa. Koskaan en voi saada sillä saralla niin paljon kiitosta että se paikkaisi tuntoni tyhjät aukot. Eikä mistään muustakaan. Saan olla onnellinen siitä, että olen sen ymmärtänyt, ehkäpä opin vielä suhtautumaan työhönkin kohtuudella. Ja ammentamaan elämän sisältöä tästä ympärilläni olevasta, läheisistä, luonnosta ja käsillä tekemisestä.