tässä on aloiteltu jo neljästä lähtien.. tuskitellen meni taasen yö, alkuyöstä vähän älämölöä jostain naapurustosta kuunnellen, sängyssä pyörien.. se ei yöunia vienyt, jokin muu tarkemmin määrittelemättömäksi mahdoton.. kaikkien keskeneräisten, mieltä vaivaavien asioiden summa summarum.. ja toisaalla mielen avarammilla laitumilla on alkanut jo kehkeytyä jotain omaa, rauhoittavaa ja uutta lupailevaa. paluuta niiden asioiden äärelle, jotka vuosien mittaan ovat aina lohtuaan antaneet, elämän sisältöä ja rikkautta. kun yksin näitä lattioitta mittailen, verhojen värejä ihailen, rauhaa ja hiljaisuutta nautiskelen, on alkanut tuntua siltä, että paluu kotiin on sittenkin alkanut. paluu pimeän vuoden jälkeen. tuntuu kuin olisin hukannut ison palan elämää ja aikaa, muistan loppujen lopuksi aika vähän, vain kipeimmät kohdat.. ja jotkut vuosien takaiset vastaavat olen jo onnellisesti siirtänyt hyväksyttyjen vastoinkäymisten joukkoon. on välillä käytävä reunalla, hoiputtava, pelättävä ja takerruttava kaiteisiin.. on nähtävä se musta puoli, se mahdollisuus.. kerättävä pieniksi muruiksi hajonnut identiteetti.. ja lohdutettava itseään; ei se mikään ihme ole, että on ollut paha olla, kukapa ei olisi ollut jos olisi menettänyt kaiken kuten minä. siis melkein kaiken. sen verran kuitenkin jäi, että en itseäni menettänyt, jäi ystävyys, lapset, läheiset, oma hiipunut usko johonkin, joka sittenkin vielä jonakin päivänä kantaa. minussa on ikiaikaisesti se sellainen yksinäisyyden ja orpouden tunne, mikä ei milloinkaan häviä, ei se katoa, vaikka kuinka istuisin korkealla jakkaralla, vaikka kuinka päiväni täyttäisin tekemisillä ja olemisilla. siellä se on ja pysyy. sen kanssa minä tulen taistelemaan loppuun saakka.



kävin kaupungilla, menin jo aamusta bussilla keskustaan, vein kengän suutariin ja ihmettelin miten saisin aikani kulumaan puoleen päivään saakka, jolloin saisin saappaani korjattuna takaisin. vaan menihän se, haahuillessa tavaratalojen tavarapaljouden seassa ja onneksi vähäisen määrän muita ihmisiä.. kävin jopa kauppahallissa kahvilla ja piirakalla, poltin torilla hallin nurkalla tupakan ja ajattelin että on se nykyään karmeaa syntiä.. sain hankittua suurimman osan niistä pienistä paketeista, jotka olen päättänyt läheisilleni antaa.. vielä pari juttua pojille ja se on siinä. hieno homma, hyvä minä. kotiin palattua väsytti terveesti, joten oikaisin sohvalle ja nukuin ruususen unet.. (ei kait se ihme, ettei yöksi enää riitä!!) aamulla olin tehnyt pikkuleipätaikinan valmiiksi jääkaappiin ja herättyäni arvoin työjärjestystä.. pesiskö ensin matot vai tekiskö kakkarat.. sitä pohdiskellessa ennätin neuloja monta senttiä slipariani - joululahjaa itselle..

no, matot veivät voiton siksikin että pyykkitupa oli määräajaksi varattu.. sieltä palatessa luhtikäytävälläni pyöri pari poliisia.. heti sydän hypähti, ei kait pojalle mitään.... no ei, kyselivät olinko kenties päivällä nähnyt vastapäistä naapuria, kun en ollut, kyselivät milloin viimeksi.. en edes muista, sanoin, hyvin harvoin olen tuota rouvaa nähnyt, kun oikein muistelin taisi olla joku sunnuntaipäivä kun olimme M:n kanssa lähdössä ovesta ulos, huuteli naapurin rouva jonkun miehen perään ilmeisen juopuneena...(siis sitä en poliisille tietystikään sanonut, vaan että en ole nähnyt pitkiin aikoihin)  harvoin hän tosiaan on vastaani tullut, itsekin kun paljolti liikun ja oleskelen muuallakin.. illalla sitten kuulin ystävältäni, että ko rouva on tulllut tunnetuksi siitä, että on puukottanut ainakin paria miesystäväänsä... istunutkin..(aasinsilta otsikkoon) no, pitää sanoa, että eipä uskoisi. mutta ei pidäkään kuvitella että ihmisen ulkoinen olemus mitenkään kertoisi pään ja mielen sisäisistä varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena olevan liikkeistä.. toivon kovin että ei olisi mitään ikävää tapahtunut, kenellekään.

tänään on mielenkiintoinen päivä.. ja sehän on vain pelkkää plussaa minulle!