tämän päivän suunnitelmat, ei tullut talkoita, en lähtenyt edes ajamaan sinne turhaan. raivostuttaa.. ikäänkuin ilmojen haltija haluaisi v---lla mulle tosissaan. ei ole eka kerta kun menee suunnitelmat myttyyn.. taidan olla vain poissa tolaltani ja väsynyt. ilta oli vaisu, lähdin kyllä m:n mukaan metsään laittamaan rajoille merkkejä.. metsuria varten, jotta tietää mihin asti pitää raivata.. oli jonkin verran itikoita... onneksi myös myrkkyä estämässä totaalista neulatyynykokemusta.

selkä kertoo myös, että tuli mätettyä pari isoa pilkekasaa pikkuliiteriin... saunapuita näet, joita naapurin poika koneella hakkasi. toisen kasan viskelin saunaa lämmittäessä, jotta saan kunnon hiet pestäväksi. ja siksikin että mieli on niin raskas ja sekaisin. vaistoan ja havaitsen, että taas on menossa jokin suhmurointi.. ja ymmärrän, että milloinkaan se ei lopu, milloinkaan ei muutu. on vain niin saatanan vaikea käsittää miksi sitten minä olen tässä, miksi minun halutaan olevan... uhhh... vaikka tiedänkin sen. kypsymättömyyden ja riippuvuuden vuoksi. olenhan seurannut miehen elkeitä tanssipaikoilla ja ravintoloissa... se on sinänsä ihan säälittävää, että tanssikumppaniksi kelpaa itseäni paremmin elähtänyt, ryvettynyt, minuakin vanhempi naisenkuvatus.. minusta on tullut äidin jatke, ruuanlaittaja, pyykinpesijä, turvallinen läsnäolija... enkä tahdo olla sitä.. vaan aivan muuta.. mutta ja mutta... se on mahdoton yhtälö. olin sitä viime kesänä, vuokseni ajettiin satoja kilometrejä, maata allani palvottiin, minua ihailtiin, rakasteltiin, pidettiin kukkasena... vaan nyt, olen maaemo, omaishoitaja, tyhjyydenpoistaja.. ilkeä akka, joka puuttuu ihmisen yksityisasioihin...

voi sentään. olen tätä elämää elänyt ja tiedän, että on vain yksi suunta ja ratkaisu. sitä puukkoa olen haavassa vääntänyt nyt kuukausikaupalla, mitä tointaa ja hyödyttää. ehkä en vain saa tarpeekseni tästä... minulle on puhuttu järkeä, tiedän että pitäisi sanoa suoraan mitä ajattelee, asettaa ehdot ja lopettaa jos yhteisymmärrystä ei löydy. minä vain  yritän muistella, miten aiemmin toimin.. missä vaiheessa mittani täyttyi, miten kykenin irrottautumaan... rehellisesti ajateltuna..  minä olen aina etsinyt uuden, joku sanoi että kainalokeppimiehen.. ehkäpä niin. mikäpäs siinä jos kohde sen tietää ja hyväksyy... kuka ryhtyisi minulle sellaiseksi.... ei ei ei. järki sanoo, että tällä kertaa pitäisi vihdoinkin kyetä tekemään aikuisen naisen tekoja, sietää epäonnistuminen, ymmärtää, että tämä ei ole rakkautta ja että olen todellakin ansainnut parempaa. on vain niin, että  tässä elämässä minä en taida ennättää sitä kokea... siis oppia rakastamaan itseäni riittävästi.

huh huh huh... hieman ehkä helpotti, mäne ja tiiä