Olen viettänyt kipeitä, surullisia, onnestakin viestiviä hetkiä blogini äärellä.. Olen lukenut kirjoituksiani alusta asti, nyt vasta menossa vuodessa 2007.. Miten hyvin olenkaan osannut kertoa tunteistani ja ajatuksistani, itseään on kehuttava:) Mutta elämä, se ei ole ollut helppoa. Sitkeyttä, ystäviä ja jaksamista se on vaatinut. Ja sitä samaa ovat olleet viimeiset kuukaudetkin, oikein todella. Pitkä suhde päättyi, jouduin muuttamaan taas kerran.. paikkakunnalle jossa ei ollut yhtään mitään muuta kuin työ. Olin onneton, masentunut ja vain työ minut piti pystyssä ja tietysti ystävät, joiden luo matkustin kun seinät tuntuivat kaatuvan niskaani. Ja viimein, marraskuussa muutin takaisin entiseen kotikaupunkiini ja ryhdyin kulkemaan töissä 80 kilometrin päässä. Ja nyt olen tässä, viihtyisässä kodissani, jonka kuin onnen kantamoisena onnistuin saamaan juuri silloin kun sitä tarvitsin. Vuosi eteenpäin on varmistettu ja siihen mennessä toivon saaneeni asiat siten järjestettyä että voin ostaa tämän omakseni.. ja taloni myytyä. Päinvastaisessa järjestyksessä.

Koskaan ihminen ei opi vastaanottamaan pettymystä ja surua yhtään viisaammin kuin aiemminkaan.. olen ollut niin pohjalla itseni kanssa että ihmettelen miten tässä vielä istun ja kirjoitan. Monta kertaa on tehnyt mieli lopettaa kaikki, etenkin se tuskainen tietoisuus siitä, etten milloinkaan onnistu löytämään itselleni kumppania joka vastaisi rakkauteen samalla ehdottomuudella kuin mitä itse annan. Ei, vaan aivan päinvastoin.. olen saanut vain kylmyyttä ja ilkeyttä, syytöksiä ja ylenkatsetta.. jotenkinhan on suhde katkaistava sellaisenkin joka ei kykene olemaan suoraselkäinen ja tunnustamaan että on löytänyt toisen, omasta mielestään paremman naisen. Minussa on vikani, kuten kaikissa on.. mutta silti, olisin ollut oikeutettu toisenlaiseen loppuun.Sitä ei voi saada, kaikki on menetetty, loppu ja poissa, ikuisesti. Ja niin.. se on parasta, sillä ehjää ja onnelista siitä ei olisi koskaan voinut tulla. Liian paljon rikottua, epäluottamusta, heikkoutta..

Nyt minulla on vakituinen työ joskin se on pitkän matkan takana .. mutta tämä yhtälö toimii niin kauan kuin jaksan kulkea tuota väliä ja saada työstä elämän sisältöä ja tietenkin rahat elämiseen. Ja onni.. se on juuri tässä, minussa itsessäni, siinä miten suhtaudun ja elän. Viime viikkoina olen ollut masentunut.. kuultuani että ex asustelee tässä samassa lähiössä uuden naisensa kanssa.. on täytynyt käydä läpi kaikki mustasukkaisuuden variaatiot.. vaikka mitään ei enää olekaan, silti.. on ollut tuskaista tietää että nyt se toinen jakaa vuoteen, ruokapöydän, arki-illat ja viikonloput maalla.. nukkuu minun paikallani, saa olla pienen tyttärentyttären kanssa.. ja kaiken sen elämän mikä oli ennen osa minun omaani.. No, hän saa myös kaiken sen muun.. ainakin aikanaan. Sillä se mies ei muutu, ei kehity, ei opi kohtelemaan naistaan yhtään sen paremmin kuin ennenkään koska hänessä ei koskaan ole omasta mielestään ollut mitään vikaa. Aikanaan.. tulevat ne huonotkin puolet.. tylyys, ilkeät sanat, puhumattomuus, ylenkatse ja reviirin rajojen vetäminen.. niin luulen.. sillä nimenomaan se tunnesuhde naiseen hänet lopulta hänestä tekee sellaisen kuin hän on.. kun ei kykene käsittelemään kiintymystä ilman että siitä tulee kahle.. pohjimmaisena pienen pojan pelot hylkäämisestä.. on oltava kova ettei pehmeys pääse esiin.. Minä olin se kolmas.. kaksi aiempaa suhdetta päättyivät samalla lailla.. ja siinä väleissä monta muuta lyhyempää, joissa nainen oli viisaampi ja osasi puhaltaa pelin poikki heti kun ensimmäinen väkivaltainen kohtaus tai pettäminen tapahtui.. minä jaksoin neljä vuotta.. huonosti mutta kuitenkin..

Nyt minä pilkon sitä tuskaa ja surua.. pieniksi paloiksi.. rakennusrimoiksi oman itseni kehittämiseksi.. etten koskaan enää jne.. että osaisin erottaa jo kaukaa tuollaiset miehet ja juoksisin pakoon henkeni edestä.. Olen kohdannut toisenlaisiakin mutta eivät ole kelvanneet.. on pitänyt olla se jokin.. haaste ja erityisyys joka sitten on paljastunut epäkypsyydeksi ja narsismiksi. Eli mitään en menettänyt, juuri mitään en myöskään saanut.. Katkeruus ja suru väistyvät jonakin päivänä ja voin olla ajattelematta kärsimääni pahuutta.. ja ehkä.. ehkä vielä saan kokea vilpitöntä kiintymystä, onnenpipanoita... ehkä..