tänään juniorin nimipäivä, hänen, jonka kanssa eilen kävimme hoitamassa asioita... ajoi koko matkan mennen tullen, haasteli kaikenmaailman jutut, oli äitiään rauhoittava tekijä. talolla lastasi peräkärryyn raksajätteet, ajoi kaatikselle, peräkärryn takaisin vuokraamoon.. ja K:n kaupunkiin. Halattiin ja vaadin tulemaan terveenä takaisin Rostockista... sitten ajoin ystäväni A:n luo. Lupasin jäädä yöksi jotta voisin vahtia aamulla muksuja sillä aikaa kun hän on asioillaan. Soitin m:lle ja kerroin jääväni yöksi, oli ehkä hieman vaitonainen.. ja minä ajattelin, että nyt ainakin saa rauhassa viestitellä...

A on yrittänyt taas kerran saada minua järkiini, ajattelemaan suhteen mielettömyyttä, nöyryytyksen ja pahuuden kehää, johon olen uponnut korviani myöten. Irralliseksi selitettynä ymmärrän sen mutta en omaa tarvettani saada kokea sitä kaikkea. Hän ei halua päästää minua takaisin ennenkuin olemme tehneet jonkin kartan.. joka osoittaisi kahden vaihtoehtoisen ratkaisun yhteneväiset lopputulokset. Tajuan sen kyllä... mutta ahdistus tahtoo estää totuuden vastaanottamista. Tiedän kaiken. Tiedän mitä tulee tehdä. Yritän vääntää rautalangasta itselleni mallin, josta voisin pitää kiinni kun se hetki on käsillä. Nyt on tunne, että pitää päästä äkkiä takaisin, kokemaan se loppu... ja toisaalla jokin piru vihjailee kyvyttömyydestäni kuitenkaan pysyä suunnitelmassani. Tarvitaan vain oikea hetki... on viimeisin valheselitys...

A sanoi niin hyvin, että mikä voisi olla pahempaa kuin se, mitä olen kokenut: epävarmuutta, pelkoa, nöyryytystä, jatkuvaa epäilyä, vähättelyä, muistutusta siitä, että milloin tahansa joku toinen voi korvata minut.. niin, mitäpä siihen voisi sanoa. Vaihtoehtohan voisi olla, että ei ehkä kokisi niitä ns hyviä hetkiä ja läheisyyttä (?) mutta ei myöskään yhtään noista negatiivisista, ihmistä tuhoavista asioistakaan. Minä valitsen, minä päätän omasta elämästäni. Jos hän ei voi valita minun kannaltani ainoaa oikeaa vaihtoehtoa olla suhteessa minuun, en voi muuta kuin hyväksyä sen ja todellakin, viimeinkin, lopulta lähteä ja jättää hänet. Niin yksinkertaista se on sanoiksi kirjoitettuna ja tässä ajateltuna. Niin sen pitää myöskin olla. Turvapaikkaoikeus tähän paikkaan on myönnetty, tuki ja ystävyyden turvallisuus myös. Minulla ei ole mitään pelättävää enää.

Vuosipäivän hyvä yllätys on nyt valmis. Ei hotelliyötä, ravintolaillallisia, ei edes metsäretkeä... vain totuus ja tehtävä.