ei sit kiristynytkään niin korkealle kuin säätiedotus uhkaili, vain parikymmentä näytti kuistin mittari mut sekin kyllä riittää. illalla minulle näytettiin miten tsekataan traktorista nesteen tila ja jos on tarvetta myös lämmityslaitteen johdon asennus. on vain muistettava hoitaa hommansa... se murphyn laki osoitti olemassaolonsa eilen, kun päivällä tehtiin lähtöä vauvaa ja äitiään viemään kaupunkiin, ei d-auton lohkolämmityslaite toiminutkaan. ensi kerran kun oli kunnolla pakkasta tänä talvena. kuului kiroilua, etsittiin vikaa, oltiin kiukkuisia. mutta onneksi auto kumminkin lähti käyntiin vaikka tuntui olevan riipovaa rääkätä sillä lailla kulkuvälinettään. jees. en aio ottaa esille sitä vanhaa juttua siitä, miten hyvä ois jos mies kuuntelisi samalla intensiteetillä naistaan kuin autoaan kuuntelee. meillä se ei päde.

on taas uusi viikko alkanut ja minun pääni tuntuu aina vain kirkkaammalta sekä mieli huojentuneemmalta. äitini kyseli että jos en saakaan enää sairaslomaa... siis hänkin on havainnut muutoksen. se ei ole minun huoleni, minä saan kyllä niin pitkään olla sairaslomalla kuin tarvitsee. ja sen jälkeen on muita kuvioita ja mahdollisuuksia. itse tiedän, että toipuminen vasta alkoi kun osasin pistää palaset arvojärjestykseen ja kohdata perimmäisen ongelman. kun kumpikaan hoitavista lääkäreistäni ei ole tarjonnut sitä tärkeintä hoitokeinoa, on minun vielä se taisteleva itselleni. troppeja ja lätinöitä olen erikoislääkäriltä saanut kyllä mutta vain työterveyslääkäri on myös kuunnellut minua mutta ei hänkään ole osannut ehdottaa terapiaa. sitä minä eniten tarvitsen. no, yhden visiittin työpsykologin luokse hänen lähettämänään tein, mutta en voinut luottaa enkä arvostaa, ei kuunnellut vaan esitti minulle valmiita ratkaisuja ja käsityksiä siitä miten työtäni oikeasti pitäisi tehdä... sepä mulle riitti kiitos. tämä lady on vielä kovinkin arvostettu tietäjä siinä kaupungissa. minä ihmettelen miksi. jos minulla ei olisi hyvää ystävääni A:ta niin kovin olisin pihalla näissä hoitokiemuroissa.

huomenna hyppään työtätekevän kyytiin ja siitä bussiin kohti todellisuutta ja kotikaupunkia. on mentävä tsekkaamaan keittiökalusteita. vitsi että se on hankalaa. onneksi sain päätettyä suuntaviivat eli värin kaappeihin ja tasoihin. vielä kun löytäisin hyvät ja mahdollisimmat edulliset. rakennusbudjetti on tiukoilla, valitettavasti rahaa on mennyt liikaa yllättäviin lisätöihin, joita en ollut osannut ottaa huomioon. joku viisaampi ja kokeneempi olisi osannut mutta enhän minä omnipotenssissani ketään voinut kuunnella tai edes kysyä keltään neuvoja. tai ei.. nyt valehtelen, minähän kyselin sieltä ja täältä mutta en saanut apua. siihen aikaan ympärilläni ei ollut ketään, joka todella olisi välittänyt tai halunnut auttaa. ja sehän oli yksinomaan oma mokani. nyt on. kiitos siitä.

tervehtymisen merkkinä pidän myös sitä että alan kaivata omia ympyröitäni, ja tietyllä tavalla myös valtaa. täällä piilopirtillä olen saanut olla kuin kotonani, vaikka välillä murmatan niin kuitenkin enimmäkseen olen nauttinut olostani, arjen askareista, luonnon läheisyydestä, siitä että olen voinut olla kaukana paikoista ja ihmisistä, jotka liittyvät pahaan olooni. sanoin valtaa... niin, tietysti se tarkoittaa itsenäisyyttä, omaa paikkaa ja omia rutiineja. koskapa olen elänyt itsellistä elämää kauan, tuleekohan siitä pian kymmenen vuotta... niin ei ole helppoa sopeutua toisen huusholliin. sekin on ollut kyllä opettavaista... ja tietysti tässä on kuitenkin se tietoisuus päälimmäisenä, että tämä on vain väliaikaista. pikkuhiljaa alkaa lähentyä se hetki, jolloin on siirryttävä omilleen. riipaisevaakin sillä jokapäiväiseen läheisyyteen ja yhdessäoloon on niin jo juurtunut että tulee olemaan hyvin yksinäistä ja vajavaista sen jälkeen. no joo, enpä tahdo nyt tässä ryhtyä ottamaan haltuun sitäkään mahdollista tulevaa tilannetta. yli puoli vuotta on tätä yhteiseloa jo riittänyt, siitäkin voi jo olla ihan tyytyväinen.

tässä ja nyt on oikein hyvä. seinäkello raksuttaa, talo on muuten hiljainen, minä istun ja kirjoitan ja mieleni on tyyni, seesteinen. olen onnellinen tästä hetkestä, kaikesta mitä juuri nyt elämässäni on.