kävimme eilen ja toissapäivänä kiintoisaa, runsaasti mielipiteitä kirvoittanutta keskustelua jossa seilattiin tasa-arvon, parisuhteen ja tosimiesten ja naistenkin merimerkkejä kolistellen. Vaikutti siltä kun näin aamutuimaan kommentteja lueskelin, että hiukka siellä alkoi jo olla merkkejä poteroihin suojatumisesta. Jos haaksirikkoja ei olisi tullut - itse kullekin - ei läheskään niin kipeän todesti tietäsi (tai olisi tietävinään) mistä on kysymys silloin kun kaikki sortuu. Ei vain suhde, perhe ja yhteiselämä vaan myös unelma ja usko ynnä toivo omasta kyvystä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sellaisiahan olemme, millaisiksi olemme tulleet naisina, miehinä, puolisoina ja vanhempina. Ikiaikaisia malleja sisällämme kannamme, omien iso- ja norm. vanhempien meille kasvatuksessa syöttämiä, joista oman sovelluksen olemme vuosien mittaan tarpeittemme suuntaisesti kehitelleet. Minä kyllä lisäisin siihen valtaisan viihdeaparaatin salakavalan luikertelemisen arkeemme ja juhlahetkiimme. Tuskin salkkareiden, tositelkkareiden, elokuvien, viihdeohjelmien ja erilaisten pelien sokeaksi tekevään vaikutukseen kukaan uskoo, mutta ihan faktahommaahan se on, että kaikki tuo mössö kumminkin tuottaa tietynlaista todellisuutta ja tapoja suhtautua  asioihin...  on hyvääkin mutta sellainen instantelämänviisaus öklöttää,  ei kaikkea ihmiselämän ja ihmisten välisten suhteiden  intiimiä  kanssakäymistä pitäisi rääpiä viihteen keinoilla banaaliksi tirkistelyksi ja jonkin lähiöbaarin tiskillä ratkottavaksi. Joku roti tässäkin pitäis olla. Jotensakin yritän kait sanoa, että jos kaikki pyhimmätkin ihmisten väliset asiat mitätöidään, mitä meille enää jää? Pelkään että kohta emme enää kykene tuntemaan omia tunteitamme, surua, ikävää, pelkoa, iloa, riemua, intohimoa.... vaan suljemme sisimpämme liikutukselta koska mikään ei tunnu enää miltään, kaikki on jo revitty, paljastettu ja joutavaksi todistettu. No, hieman tässä tietysti dramatisoin mutta olen oikeasti huolissani.

Kyselin Tuin Tosimies/nais postauksen kommentissa miksi niin paljon eroja ja eronneita nykyisin on. Jos vertaamme nykytilannetta parinkymmenen vuoden takaiseen, erojen määrä on moninkertaistunut.... joskus viisi vuotta sitten kerrottiin, että noin puolet avioliitoista päättyy eroon. Mikä lie lukema nyt. Eroaminen on helpompaa kuin takavuosina, sosiaalista painetta ei enää lainkaan ole, niin uskon. Tässä kehityksessä on tietyst sekä hyvää että huonoa.  Mutta miten suuri vaikutus on julkisilla esimerkeillä, viihteen keinoin tuotetulla todellisuuskuvauksella ja malleilla? Minä vain kysyn. Taisi olla myöskin Tui, joka huuhteli ihmissuhde tai parisuhdeopetuksen perään. Tosi tarpeeseen tulisi ja olisi. Olen kuullut miten suuret spektaakkelit nykynuorten hääseremoniat voivat olla - ja miten kalliit!! Ja myös, miten nopeasti arjen tullen kantapäät pistetään vastakkain ja lähdetään etsimään uutta huumaa. Tässäkin voisi kysäistä, jotta mitenkäs ne noissa tv-sarjojen ihmissuhdepeleissä toimivatkaan?? Kuinka nopeasti keskimäärin voi löytää uuden kumppanin, miten ja mistä? Kauniit ja rohkeat kyllä aina suukon saavat ja valat vannotaan.

Tänä rauhaisana, auringonpaisteen kirkastamana walpurin aattoaamuna radiossani laulaa Vieno Kekkonen Nino Rotan säveltämää La Strada -leffan nimikkosävelmää... "on edessäni uusi tie.." Ahhh... vanharouva vaipuu fiktiiviseen onnentilaan, haaveilee komeista herrasmiehistä ... tai siis yhdestä vain ja toivottaa kaikille iloista vappua ja vapunjälkeistäkin elämää!