hallelujaa, nukuin seitsemään yhtään kertaa yöllä heräämättä! syynä tropit, jotka sain jo viime vuoden puolella ja joita en olllut vielä suostunut nielemään. Mt-hoitsu kyseli lääkitykset ja sai kuulla etten tahdo enää mitään paitsi että nukahtamiseen suostun joskus jonkun ottamaan. Ehdotti siis tätä troppia jota heidän tohtori yleensä määrää vaikkei varsinaisesti olekaan unilääke... ja minä keksin että mullahan on jo niitä määrättynä, vaikken olekaan tahtonut ottaa..joksikin lisäturrutteeksi kun aikoinaan ne minulle osoitettiin. Näistä ei kuulemma tule riippuvuutta kuten niistä toisista joita minulla oli. Hyvä niin, tähän minä suostun vaikka muutoin olen sitä mieltä, että turrutusta en tahdo, tämä tauti on nyt saatava muilla keinoin tolkkuihinsa. Liikuntaa, terveellistä evästä, ajatusten asennemuokkausta, hyvän mielen etsintää mieluisista tekemisistä ja ihmissuhteista, jotka kantavat.

Aamusta aattelin poiketa kyläkaupan postilta hakemassa kompostorini, joka on sinne viime viikolla saapunut. En ollenkaan usko, että saisin sen itse kasattua, kunhan nyt haen ja katson millainen vekotin se on... siis ennenkuin lähettävät takaisin sen. Varasin jo eilen kompostipussin yhteen jätevaunun sangoista, siis toiseen... siinäkin olen mokaillut, olis pitänyt olla 3 osastoa, yksi sekajätteelle, yksi poltettaville ja yksi biojätteelle.. mut kyl mie jotain keksin... sitäpaitsi vielä pitää eritellä lasi ja peltipurkit, lehdet... ei siinä kaapin tila riittäisi jos kaikki pitäis sinne sijoittaa.

Eilisestä jäi mieleen päälimmäiseksi, ainakin hyvin nukutun yön jälkeen, ystävälliset ja asiantuntevat asiakaspalvelijat, jotka kohtelivat minua ihmisenä. Ja sen päälle ahdistava ilta, sijojaan saamaton nainen, joka pelkäsi aaveita ja uhkia.. joka ei saanut mitään kuvallista aikaan vaan haahuili talossaan ja pihalla päämäärää vailla. Sainhan kumminkin uunin uudestaan lämmitettyä sekä saunan, jonka lauteilla tyynnyttelin itseäni, paiskoin löylyä ja nautin hien irtoamisesta... Ajattelin elämääni ja tätä taloa, jota vielä viikko sitten rakastin ja vannoin etten ikinä luovu... nyt kun olen ollut viikon poissa ja katsellut kaikkea kauempaa... sekä ollut vaikutusalttiina tunteille... olen taas sitä mieltä, että luovuttava on, en pysty pitämään. Tämä on taas osoitusta siitä, miten minulle on luonteenomaista pyrkiä tekemään ratkaisuja, olkoon asia sitten kuinka keskeneräinen hyvänsä... pyrkimys elämän totaalihallintaan on hirveän voimakas ja aivan turha. pitäisi uskoa kun ammatti-ihminen sanoo, jotta asia kerrallaan.

ai niin, verottajalta oli tullut ehdotus, jolle sanon kiitos kyllä! tulossa palautusta yli tonni, jess! jotain hyötyä sairastamisesta ja siitä, etten älynnyt loppuvuonna muuttaa veroprosenttia sairauspäivärahaa varten vaan maksoin itseni kipeäksi veroa siitä. kyllä ne rahat nytkin tai sitten joulun alla varsinkin kelpaa, ties missä silloin olen.

Päivästä näyttäisi tulevan pilvinen, saisi vähän sataakin sillä pitäisi polttaa roskia. Jotta on siinäkin puolensa että ilmat vaihtelee... Yritän tänään olla positiivisempi, nauttia näistä pienistä askareista kiirehtimättä ajatusrataa liikaa eteenpäin. Illalla jo kehittelin ajatusta lähteä pois, mennä U:n luo K:n kaupunkiin. Halusin pois tästä ja pois tunnesekamelskasta. Pakoon taas kerran. Ehkä lähdenkin, ehkä... enkä odota kutsua jonnekin muualle, mihin kuitenkin tuskissani mieluilisin. Pelin politiikkaa. Kun eniten inhottaa roikkuminen, riutuminen ja tahdottomuus. En ole kenellekään kelvollinen kumppani, en mihinkään työhön kykenevä. Mutta sen sijaan olen sekaisin ja vailla kontaktia ihmiseen, joka minut tuntee ja jolla on uskallusta sanoa suoraan, puhua järkeä ja olla tukenani. Aina näköjään valun oman navan ympäristöä haravoimaa, etäännyttäminen olisi parempaa lääkettä.

Pesukone pyörii, radiossa YleX:n mainiot toimittajat hupattavat juttujaan, tupa on lämmin ja järkiajatukset päälimmäisenä nupissani. Kaipa tämä päivä saa nyt alkaa.