eli hylkäsi sairaspäivärahahakemukseni.. katselin netistä, miten asiani etenee ja siellähän se hylsy oli.. samat perustelut kuin helmikuussakin... Kelan mielestä olen täysin työkykyinen t-johtajan tehtäviin tai vastaaviin.. psykiatrin lausunnosta huolimatta. voihan se olla niinkii että johtajuus edellyttää tietynlaista hulluutta ja pään pehmeyttä, keskittymiskyvyn puutetta ja muistin heikkoutta, mielialojen vaihtelua, unettomuutta ja ahdistusta.. voi perkele! itku siinä pääsi, taas meni kuukausi kiville, mistään en saa rahaa kun jäin työkkärin kirjoilta s-loman vuoksi pois. no, en tiedä vielä. ystävällinen työvoimaneuvojani oli vastannut hätäviestiini jotta selvittää tänään asiaani ja soittaa sitten minulle. ai että se tuntui hyvälle eilisen katastrofipäivän jälkeen.. että joku hoitaa minun asioitani, on minun puolellani tai ainakin tahtoo minun oikeuteni selvittää...

palaveri raksapojan kanssa meni hirveäksi kiistelyksi ja minun piti välillä poistua ulos itkemään ja tupakalle... en mitenkään jaksanut kinata mistään kun olin juuri saanut tuon kelan tiedon. poika ei sitä nuoruudestaan ja tyhmyydestään (?) johtuen ymmärtänyt, jankkasi vain jotain typeriä juttuja. ja kinusi rahaa... jota en aio antaa ennenkuin kaikki on valmista. piharakennuksen lattioista päästiin kompromissiin, vain varastoon tehdään, muuten saa olla sepelillä, kuten mielestäni on jo aiemminkin sovittu. vielä väliseinät ja ikkunat niin sekin on maalausta vaille valmis. arvioi sen tapahtuvan kahden viikon sisällä.

pankin kanssa meni ihan jees, se toimihenkilö jonka kanssa alunperin laina-asiat sovittiin oli edelleen fiksu ja joustava. pelkäsin, että eivät anna lisärahoitusta kun asemani on muuttunut mutta kyllä vain, nyt talo saadaan valmiiksi ja urakoitsija pihalle. 12 kk euribor oli noussut aika lailla... onneksi on korkokatto, asuntolainaa ottaessani oli 3,85 nyt 5.04 - mulla on katto 5,05 % eli hallelujaa edes sille. jokin toimii tässä miun surkeassa elämässäni.

aamuyöllä valvoessani luonnostelin yleisöosastokirjoitusta kokemuksistani työuupumukseen sairastumisesta, masennuksen hoidosta, työyhteisön hylkäyksestä, ja eritoten KELA:n kaikkivoipaisesta silmittömästä, epäinhimillisestä vallasta. jos olisin heikommilla, olisin voinut tehdä vaikka mitä kun jo toisen kerran viedään maa jalkojen alta.. kun itse tietää olevansa sairas ja lääkäri saman toteaa niin vielä on joku viisaampi joka väittää että valehtelemme.. kenen kokemus ja tieto mitään merkitsee... no joo... turha tässä on intoutua. siitä kirjoituksen laadinnastahan oli puhe... ehkä sen vielä kirjoitan, on ollut sellainen vuosi että on ihme että todella olen hengissä... niin monta kertaa on tuntunut siltä, ettei millään ole enää väliä. olen menettänyt kaiken. eilisen jälkeen voimat katosivat ja ajaessani takaisin tänne yritin jostakin löytää tukea itselleni, omista ajatuksistani siis.. järkisyitä ja perusteluja.. olin suunnitellut niin, että yritän saada vielä kerran miehen kanssa keskustelun aikaan..  ja samalla jo tiedostanut, että mikään ei korjaannu ennen kuin minä tästä lähden ja jätän hänet kokemaan miltä tuntuu kun en ole enää läsnä hänen elämässään... eikä sittenkään välttämättä mikään suhteessa korjaannu, mutta oman elämäni voin saada vielä eheämmäksi.. kun voimani eivät tuhlaannu sen vuoksi, että annan kohdella itseäni ala-arvoisesti. masokismin huippuhan olen ollut parhaimmillani. sitä on  niin vaikea käsittää, miten kädettömäksi ihminen voikaan tulla kun tunteet ovat vieneet mukanaan.. eikä enää erota aitoa falskista.. tai ehkä vain onnettomana tyytyy murusiin henkensä pitimiksi,  jotta ei olisi aivan  yksin, jotta olisi edes näennäinen turva, läheisyys ja välittämisen simulaatio.. niin, sain taas illalla muutaman kaljan jälkeen kuulla kaiken selvinpäin hyväksymänsä käänteisessä merkityksessä.. miten kipeä olen, miten riippuvainen, miten huonoja ratkaisuja olen taloni kanssa tehnyt... vain hetken sen jälkeen kun oli pyytänyt minua kanssaan matkalle, vaikkapa Lontooseen.. hän kyllä maksaa.. ja paljon muuta.. on ehkä niin, että joku muukin on hieman sekaisin, eikä tiedä mitä tahtoo ja mitä ei... 

olkoot, keräilen voimanrippeitä, näen auringon nousevan, laitan pyykkiä koneeseen uhallani vaikka sataisi kuinka.. kitken vielä kasvimaan ja huomenna käytän mummoa sairaalassa tutkimuksissa.. tahtoi minut mukaan lääkärin luokin.. ihan liian riipaisevaa sekin, mutta me jäädään hänen kanssaan kumminkin kavereiksi, kävi miten kävi. on vain jaksettava tämäkin päivä, tämäkin murhe...