ohraruohoni oli kasvanut pituutta poissaollessani, ei se oikein pääsiäisruoholta näytä mutta vihertää ja ilahduttaa. ja aurinko paistaa, pakkasta yli kymmenen astetta.. kuuden aikaan heräsin valoisuuteen, ihan miellyttävää sinänsä, ainakin se että olen kotona taas. tänään ajattelin tarjota sitten sitä ruokaa.. nuorelle äidille, pienelle ja juniorille - sikäli kun suunnitelmat menevät  kuten toivon.

onkohan taas hieman sellaista, että olen elänyt toisten elämää.. en omaani. no, en tiedä. itse asiassa hankkiuduin maalle koska nämä seinät alkoivat ahdistaa.. enkä saanut mitään aikaan. maalla sentään on juttuseuraa, vaikkakin jutut parin päivän jälkeen alkavat toistaa itseään. mummeli kävi lääkärissä ja sai uuden terveyskeskuslääkärin kanssa hoidettua asioitaan mieluisaan suuntaan. jos verenpaine ei olisi ollut niin korkea, olisi lähete sairaalaan jo postissa. mutta nyt on odoteltava että paineet laskee ja sitten vasta pääsee sinne syyniin mahdollista leikkausta varten. saa nyt nähdä.. illalla jo maalailin sellaisia visioita että mummon lonkka saadaan leikattua ja hän toipuu siitä niin, että on kohta jo liiterissä puita hakkaamassa ja hilpasee juoksujalkaa postilaatikolle aamuisin.. se merkitsisi M:lle uutta tilannetta.. ehkä, ehkä ei. enpä taida ruveta sitä pohtimaan.

paavi puhuu pääsiäispuheita, minua jotenkin nyppii.. on sanottava itselle: elä omaa elämää! joo joo.
positiivisuuspanos: savolainen rieska onnistui eilen edellistä kertaa paremmin, ei vieläkään ihan priimaa, mutta syötävää kumminkin.