Olen aamusta tuimin vaikuttunut Äijän vuodatuksesta, pitkällisen elämänvaiheen kypsyttämästä ratkaisusta... vaikuttunut ja jotenkin elämällä havahdutettu. Tuttua Äijän kertomassa on juuri se päätepisteeseen saapumisen kokemus, kun on viimeiseen asti ja ehkä kummallisin perusteinkin ylläpitänyt jotakin keskeneräistä, vaikeaa, kipuakin tuottavaa ihmissuhdetta ja sitten viimein on valmis tekemään lopullisen ratkaisun. Jälkeenpäin tuollaiset virstanpylväillä loppuun viedyt asiat tuntuvat pelkästään hyvältä. Että on elänyt, kaikkensa tehnyt ja lopulta osannut luopua.. lähinnä toivottomasta unelmasta.



"mutta elää olen saanut, elää hetken jokaisen..." laulaisi Eikka Gröhn. On vähän ironistakin että ihminen saavuttaa sen arvostetun kypsyyden useimmiten törmäysten ja epäonnistumisten kautta, nimenomaan siten, että on osannut myöntää että epäonnistuminen on inhimillistä ja kokemisen arvoistakin.

Viime aikoina minun ei ole tarvinnut ajatella ikäviä asioita, enkä nytkään ajattele. Tietyllä tavalla ihmisten väliset suhteet ovat kuitenkin aina minunkin arjessani läsnä, omat ja muiden. Aika ajoin liikaakin. Turhan analyyttinen kun satun olemaan. Yhtä olen opetellut koko aikuisikäni; elämistä juuri tässä hetkessä tyynesti ja tyytyen, ilman että kaipaisin eilistä tai että onnellisella hetkellä pelkäisin kaiken menettäväni. Vaikeaa on se. Ehkä hieman paremmin siedän epävarmuutta, tietämättömyyttäkin. Menneisyyteen jäänyt kokemus kyllä oli takapakkia tällä kehityssaralla. Koin totaalisen konkurssin, olin uskonut ja luottanut siitäkin huolimatta, että nimenomaan sitä minua kiellettiin tekemästä.

Syksyssä on hieman kärsimättömyyttä, tuntuu että pitäisi tehdä jotakin erityistä. Usein syksyisin olen aloittanut jotain uutta, harrastuksen, opintoja... Nyt minulla on rakennusprojekti enkä muuta tarvitse, paitsi tietysti liikuntaa ja kulttuurin iloja.. joka saapi olla vaikka karaokelaulua jos korkealentoisempaan en itseäni saa ryhtymään. Eilen oli jo lähellä, löysin kalenterin välistä teatterin lahjakortin mutta kun yritin saada varattua paikkoja, jäin nuolemaan näppejäni - kaikki olivat jo menneet. No, sain kyllä paikat lokakuulle, mutta eihän se tämän viikonvaihteen tyhjyyttä kompensoi. Mielenkiintoinen tilanne, pitkästä aikaa olen jäämässä kaupunkiin viikonlopuksi ja se jo valmiiksi tökkii. No, tosiasiassa joudun tekemään varmasti töitä ainakin yhtenä päivänä, joten tuskinpa vapaa-ajan ongelmia ilmenee. Niin ja tatteja kuulemma on noussut, metsään siis on myös päästävä.