poikani tulivat eilen ja täyttivät tyhjyyttä huokuvan kämppäni elämällä, kitaransoitolla, naurulla, vitseillä, pyykillä ja minut äitiydellä. olen niin ylpeä niistä... minun parhaimmat tuotokseni elämässä. kipeää on useinkin kun kaipaan ja huolehdin, yleensä turhaan mutta mistäs vanha koira semmosen viisauden oppisi.

on hienoa olla aikuisten poikien - miesten äiti. joskus vain ihmettelen, miksi en ymmärrä näitä ikäisiäni uroksia, poikien maailmaa kun olen aina elänyt. hellyttävintä on kun huomaan miten poikani ovat alkaneet huolehtia minusta, vähäeleisesti ja puolihuolimattomasti... olen pelastettu!

yritän muistaa antaa niitten elää omaa elämää... kaiketi alan sitäkin lajia jo oppia. onnellisin olen siitä, että molemmat ovat omanlaisia persooniaan, kumpikaan ei kulje valtavirran mukana vaan ovat löytäneet oman juttunsa, ei ehkä helpointa mutta itselle mielekkään.