katselen nykyisin paljon unia, painajaismaisiakin.. paljon niissä tapahtuu kummallisia, harmi vain, etten enää päivällä niitä muista vaikka aamulla yritänkin painaa mieleeni asioita... viime  yönä heräsin itkuuni, en muista unen muuta sisältöä mutta huusin isää, kerta toisensa jälkeen ja lopulta vain itkin.. heräsin ja yritin ymmärtää, mitä uni tahtoi minulle kertoa.. en ymmärtänyt. vielä. hetken aikaa myös pelkäsin, että isälle on tapahtunut jotakin. puhuttiin äidin kanssa pyhänä puhelimessa.. isällä on ollut ohimokipua jonkin aikaa, kehotin menemään heti arkena lääkäriin. toivottavasti niin on tehty.voi johtua monestakin asiasta mutta pelottavinta olisivat aivoverenkierron häiriöt.

huolta aiheuttaa lähipiirissä myös nuori mies, joka jätti perheensä oman onnen nojaan ja heittäytyi juopottelemaan ja kulkemaan porukoissa, joiden kanssa ei synny ainakaan mitään hyvää. lauantaina olivat olleet kolarissakin, humalaisen tuurilla ja vähäisellä nopeudella lienee syynsä siihen, ettei tullut ruumiita eikä muutenkaan pahoja vammoja. voi vain toivoa, että onnettomuus pysäyttäisi miettimään asioita. nuoren miehen perhetausta on surullisen toivoton.. vanhemmat juopottelevat, ovat tehneet niin pitkään kun poika muistaa.. välillä perhe on hajonnut, äiti lähtenyt uuteen suhteeseen ja jättänyt pojat isälleen.. joka ei ollut jaksanut ja osannut heistä huolehtia. nykyisin vanhemmat asuvat samaa taloa mutta vähintään viikonloppukännääminen jatkuu ja meno on sen mukaista. äiti ja poikansa ovat jo oppineet ryyppäämään yhdessä, äidillä on rahaa ja pojasta on sukeutunut hyvä kaveri, jonka kanssa ensin haetaan viinakaupasta lasti ja sitten juodaan yhdessä. siinä rytäkässä on unohtunut pojan oma perhe ja pieni lapsi.. pojan isä on voimaton, enää hän ei kykene väkivalloin poikaansa "ohjaamaan" vaan joutuu tyytymään pelkkään henkiseen väkivaltaan.. mitäpä muuta kuin murhetta ja elämänongelmia voisi moisesta taustasta lapselle siunaantua. olkoonkin että ymmärrän pojan ongelmia, ei sääli auta. kun on asetettava asiat tärkeysjärjestykseen äidin ja pienen lapsen tukeminen on ehdottomasti kärjessä. toivoisin, että nuori mies pysähtyisi vielä kun mitään pahempaa ei ole tapahtunut, hankkiutuisi ammatti-ihmisten hoiviin ja irti lapsuudenkodistaan, missä ei ole tarjolla mitään promillejuomaa parempaa - ainakaan niin pitkään kun alkoholi hallitsee elämää.

kuka huutaa äitiä, kuka isää. ikuisia lapsia me ihmiset taidamme olla. jostain vajaita, jotain aina vailla. tuen antaminen läheiselle on itsestään selvyys minulle, sikäli kun sydämeni niin sanoo.. ja yleensä se sanoo juuri niin. pieniä ja heiveröisiä minä suojelen leijonaemon tavoin. heikkoutta ja erehtyväisyyttä osaan ymmärtää, inhimillisiksi ihmisen piirteiksi tiedän ja olen kokenut. jokainen tekee virheitä, jotkut niistä oppivat, tai ainakin tulevat paremmin tulevia vastoinkäymisiä itse käsittelemään, pääsemään yli, ehkä välttämäänkin pahimpia. ei auta ketään tai mitään tuomita, emme ole tuomareiksi syntyneet.. eikä se mitään enää silloin auta kun asia on jo käsiin levinnyt. on katsottava eteenpäin, huolehdittava siitä, että ketään ei poljeta ja syrjitä ja tuettava niitä, joiden omat voimat ovat vähissä.

vaikka viikonvaihde oli pääasiassa miellyttävä ja tapahtumarikas, yksin jäätyäni mielen valtasi taas harmaus. ehkä jo pyhäiltana kintturoin sitä, että olin taas ammentanut astiaani liian tyhjäksi saamatta itse sellaista vastinetta, jota olisin tarvinnut. toki minä pyytettömästi toimin niinkuin toimin.. mutta oma väsymykseni ja oman elämän aukkokohdat tunkivat omaa informaatiotaan kehiin. kiukuttelin ja loukkaannuin niinsanotuista vitseistä, jotka yleensä hymähdyksellä sivuutan.. olen tarpeellinen, arvostettu ja rakastettu osallinen tässä perhekuviossa, tiedän sen. sitä saa mitä tilaa - pätee sekä myönteisessä että kielteisessä merkityksessä. minä saan pienen lapsen vilpitöntä kiintymystä, minun syliini tahdotaan, minun kaulaani kiertyvät pienet kädet päiväunien jälkeen, minuun pieni lapsi on oppinut luottamaan ja turvaamaan. se on suuremmoinen lahja ja osoitus siitä, että välillämme on aito kiintymyssuhde, joka perustuu rehellisille tunteille ja eleille. ja jos minä isää öisin itken, toivoisin itsekin vielä voivani kokea sen, miltä tuntuu kun voi huoletta toisen ihmisen käsivarsien varassa levätä, eikä tarvitse pelätä putoavansa tai tulevansa työnnetyksi sivuun jonkin paremmaksi uskotun vuoksi.

infoähkyä: varokaa sydänkohtauksiaaa.. lauletaan tv:n mainoksessa, surkuhupaisaa ja itse asiassa järkyttävää.. mikä ambivalenssi asioiden välillä: iloista laulantaa ja perin juurin vakava sairaudenuhka laitettu samaan pakettiin. siitä sitten vain iloisesti apteekkiin ostamaan aspiriinia..

ja on se kumma kun turvallisuus ei ole lisääntynyt vaikka hallitus jo 4 vuotta sitten siitä huolestui.. kunnilla on nyt menossa turvallisuuden lisäämistalkoot.. mikä sinänsä hyvä. pieni esimerkki: monia kunnon kansalaisia pelottavat humalaiset, jotka notkuu ja örisee ostareilla.. jos päihdeasiat kiinnostaisivat hiukan enemmän valtion ja kuntien päättäjiä ja  jos ne samat henkilöt ymmärtäisivät, miten tärkeää olisi eri toimijoiden yhteistyö päihdeongelmaisen hoidossa, ja jos terveysviranomaiset eivät työntäisi juoppoputken, mielenterveysongelmien ja muiden fyysisten sairauksien runtelemaa ihmistä yhden hoitoyön jälkeen takaisin likaiseen kämppänsä yksin makaamaan, ja jos ja jos.. niin ehkä sitten voisi kunnon kansalaisetkin käydä kaupassa sisäfileen ostossa ilman että ne räkäiset kännikalat häiriköisivät kauppojen liepeillä.. ainaskin niitä vois olla jokunen vähemmän.

ja sille aamutv:n turkulaiselle naislainoppineelle, joka oli huolissaan toisen polven maahanmuuttajanuorten rikollisuuden kasvusta ja toivoi poliisin ja muiden viranomaisten tiukempaa yhteistyötä, sanoisin, että jos sosiaalitoimessa kuunneltaisiin niitä toimijoita ja tutkijoita, jotka ovat kokeneet ja todenneet, että nämä ongelmat olivat odotettavissa.. voisi ehkä löytyä hieman rakentavampikin näkökulma kuin rikollisuuden nitistäminen.. ehkä syiden ja seurauksien pohtiminen auttaisi jo ennalta ehkäisemään nuorten ajautumista rikolisille poluille.. kun pienenä vanhempiensa kanssa Suomeen muuttanut lapsi on kasvanut kahden kulttuurin ristivedossa, kotona kieltä huonosti osaavat vanhemmat pyrkivät kasvattamaan lapsensa oman etnisen identiteettinsä ja elämänarvojensa mukaisesti, ja koulussa ja vapaa-ajalla länsimainen kulttuuri tuottaa omaa sosiaalistumisen vaadettaan jotta hyväksytyksi paremmin tulisi.. on yhteentörmäys hyvin mahdollinen. tarvitaan monikulttuurisen työn osaamista, perheiden tukemista jo silloin kun ongelmia alkaa tulla esiin.. maahanmuuttajavanhemmille suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan toiminnan faktatietoa suhteutettuna siihen omaan taustaan ja kulttuuriin.. tarvitaan tietoa, tukea ja yhteistyötä. monissa kansalaisjärjestöissä ongelmat tunnetaan, niiden ehkäisemiseen ja ratkaisuihin on osattu löytää keinoja, yhdessä viranomaisina maahanmuuttajien kanssa toimivien kanssa. maailma ei ole mustavalkoinen vaikka se olisikin niin yksinkertaista.