käänsin seinäkalenterin sivun toukokuulle, kuvassa tuomenkukkia. vähän aikaista vielä ainakin tällä leveysasteella, suuret silmut lehtipuissa jo näytti illalla olevan, vaan vielä menee hetken aikaa ennenkuin pääsemme siihen luonnon kauneimpaan hennonvihreään väritykseen.

vappuaaton vietto sujui rauhallisesti, jo toisen kerran peräkkäin olin yksin kotona ja väistelin ihmismassoja ja väkinäistä ilonpitoa. tasaannutin mieltäni mieluisan vierailun jälkeen ja koetin sovitella palapelin paloja parempaan järjestykseen mielessäni. yllätys oli kokemuksensa ja kommenttinsa. niin virheellistä viestiäkö vuorovaikutuksessa annan? tuskinpa vain. taisi olla taas käänteistä viestintää, olisit sanonut että tahdon olla enemmän kanssasi.

nukkuisin niin mielelläni pitkään ja keräisin varastoon jaksamista mutta en minä saa unta. neljän maissa jo pyörin ja aloin kelata juttuja. tätäkin. jotenkin minua, entistä blogierakkoa,  tuntuu ahdistavan  liiallinen (?) osallisuus keskusteluihin. jälkeenpäin tunnen itseni typeräksi, impulsiivisuuteni ansiosta ennätän kovin paljon. no, tämä ei johdu muista vaan itsestäni. keskeneräisyys ja tyytymättömyys versovat milloin minkinlaista itsesoimausta. suotta, tiedän sen. on kai sekin, että kun työ on 110 lasissa ihmisten kanssa olemista, on oma vapaa-aika mieluiten yksinoloa ja eloa, hiljaisuutta sekä rauhaa. siksi kai erakoituminen torppariksi kiehtoo ja viehättää. aurinko on muuten noussut tänä aamuna jo neljän pintaan - kuten vanharouvakin - joten piakkoin pakkaan kassit ja poistun kaupunkikämpästäni maaseudun kevääseen.

Wappupäivän ja työläisten juhlan kunniaksi Lauri Viidan runo

Vapaus

Monttunsa reunalla metsikön takana
silmillä likainen liina tai lakana
"Eläköön vapaus!" huusi mies.

Kaupungin torilla lippujen juurella
puheensa lopetti aatteella suurella
"Eläköön vapaus!" uusi mies.