kävin sitten uudella tohtorilla, joka teki testejä ja kyseli kaikenlaista. Täytin kaksi lomaketta, toinen tuttu, masennuskysely... ja toisella yritettiin selvittää, josko minulla olisi kaksisuuntaisen mielialahäiriön (? meniköhän termi oikein) oireita... jotenkin huvitti tai oikeastaan ärsytti. Mutta siis, masennusoireita on ihan reippaasti, mikä on hyvä B-lausunnon kannalta ja sitten se toinen, tohtorin tyrkytyksestä huolimatta en tunnusta että olisin maanisdepressiivinen. Pitääköhän minun olla näin kyyninen ja epäilevä. Ilmeisesti pitää. Toisaalta puhuin ihan suoraan ja sain vastinettakin, kerroin lääkevastenmielisyydestäni, että oli alkuvuonna ikäänkuin protesti, kun kaikki kääntyi itseäni vastaan, käännyin sitten itsekin ja lopetin lääkkeet. tosin siksikin, että ne eivät tehneet oloani hyväksi vaan päinvastoin. ja siksi, että en halua vain lääkkeitä vaan myös muuta apua. siitä lääkäri oli samaa mieltä. no niin, b-todistus on tulossa, sairaslomaa elokuun loppuun, jolloin seuraava kontrolli. ja tärkeimmän unohdin, siis puhua siitä kuntoutusrahasta. se jää nyt harmittamaan mutta pitää miettiä, kannattaakoo siihen nyt puuttua. antaa kesän mennä ja mahdollisesti ehkä jopa harkitsen lääkkeiden syöntiä. määräsi tietenkin uusia ja vanha nukahtamistroppi saa jatkua. kaiken kaikkiaan kuitenkin käynti oli positiivinen, ainakin se, että nyt saan olla rauhassa kesän ajan. siis sikäli mikäli kela suostuu nyt uskomaan että olen edelleen sairas ja työkyvytön.

työkkärin päätöskin oli myönteinen, eli sain työvoimapoliittisen lausunnon, jonka mukaan olen kelvollinen työtön. minulla on nyt sitten kaksoisrooli... voinen valita mitä tahdon olla. ainakin saan nyt laittaa ansiosidonnaisen hakemuksen työttömyyskassaan ja vähän rahaakin parilta viikolta. jatko ratkeaa sitten kelalla, jos eivät anna sairauspäivärahaa, palaudun työttömäksi. se siitä sitten. tosin s-pvraha olisi kaiketi suurempi, täytyy ihan käydä laskemassa.

kävin syömässä vanhan ystävän kanssa, jaoimme murheita ja sovimme että tulee katsomaan taloa kunhan seuraavan kerran olen siellä. hän voisi antaa arvion myös puustosta, vanha melkein metsuri kun on... minun mielestäni joitakin puita pitäisi kaataa.. tosin entisetkin on vielä pilkkomatta ja saa ollakin niin kauan kunnes piharakennus on valmis. ruokailun jälkeen lähdin ajamaan sateessa sinne eli tänne, missä mieleni lepää ja saan osakseni läheisyyttä, välittämistä. lämmitimme ulkosaunan ja istuimme saunakamarissa haastelemassa arkiasioita. se helpotti huomattavasti. hänen maanläheinen suhtautumisensa minunkin kränkkäasioihin on turvallisuutta jota nyt eniten tarvitsen. ja niitä lämpimiä sanoja ja kesäsuunnitelmia, joiden toteutumisesta ei vielä voi tietää... mutta pelkkinä ajatuksinakin ovat toivoa antavia.

hyvä päivä siis, itse asiassa todella myönteinen.. toimeentuloni on jollain tavalla nyt turvattu, toukokuu kyllä menee harakoille, karenssit ja omavastuut kahteen kertaan jos nyt niin käy. se kela taasen... mutta kuitenkin, taidan tästä selvitä sittenkin. tämä ei vielä ratkaise talon kohtaloa, se riippuu monesta. tuo vanha ystävä, jonka kanssa lounastin, sanoi että kyllä sinä töitä täältä vielä saat, osaava ihminen. niin varmaan jos tahdon. sanoin, etten yhtään tiedä missä syksyllä olen, toivottavasti hengissä kuitenkin. nyt voin ajatella, että tulkoon kesä, olen valmis!

huomenna on palattava takaisin sikäli kun pojat tulevat jo silloin. kaiketi tulevat, se selviää tänään. harmikseni on luvattu sadesäätä mikä tuhoaa suunnitelmamme maalaushommista, mutta muutakin askaretta kyllä on ja tärkeintähän on että ollaan taas yhdessä, joulun jälkeen ei olla oltukaan porukassa. vanhukset haetaan tietysti mukaan... näin muuten isästä pahaa unta, oli täysin dementoitunut ja apaattinen, jossain laitoksessa olevinaan... eli siellä se mielen pohjalla kuitenkin muhii huoli hänestäkin vaikka yritän niin olla ajattelematta.

ah niin, psykiatrin testin (sehän oli jo kolmas...) mukaan olen vaikea persoona. jepulis, täydellisyydentavoittelija, vaativa ja kyvytön osoittamaan lämpimiä tunteita. tai jotain siihen tyyliin. en allekirjoita ihan kaikkea, mutta testit on testejä..paskat. tietysti tottakin, ehkä ensimmäistä kertaa tässä konkurssissa osasin katsoa omaa itseäni ja työminääni ulkopuolelta ja rehellisesti... kyllä minä nipottajan nimen olen ansainnut enkä varmasti ole ollut helppo pomokaan mutta en auktoriteetti enkä epäoikeudenmukainen mutta kun vaadin itseltäni paljon, tein sen saman toisille. eikä kaikki ole tämmösiä, ne viis veisaa täydellisistä suorituksista ja korkeasta työmoraalista. eikä ne sairastu työuupumukseen.

minä olen ihan pikkusen onnellinen, onnellisempi, tasapainoisempi ja vapaampi kuin ennen. kiitos elämä, valonpilkahduksista. vaikka vettä sataakin.