kiitän Liinua kommentista ja linkistä Teppo Sintosen kolumniin, joka minutkin stimuloi ottamaan kantaa, no, vaikkapa identiteetin rakentumiseen ja blogien merkitykseen siinä tai muussa prosessissa ja projektissa.

Mikäli identiteetillä tarkoitetaan sitä, mikä tai kuka koemme olevamme, identiteettimme väistämättä kehittyy tai rakentuu sosiaalisissa suhteissa niillä raaka-aineilla joita meillä kullakin yksilöllisesti on. Sosiaalisten suhteiden sisältö, luonne ja koko sosiaalinen ympäristömme, vaikkapa yhteiskunnaksi nimitetty, on kulttuuriamme jonka me ihmiset olemme merkitykselliseksi tuottaneet.. tää on yhtä sosiaalista soppaa, mutta niin se vain on. Yhteiskuntahan olemme me. Mutta siitä ajasta, johon Sintonen viittasi.. kyläseppien traditionaalisen  yhteiskunnan ajasta on elämiskulttuurimme muuttunut.. Silloin asiat vain olivat toisin, erilaiset ammatit olivat tunnettuja, selkeitä - kuten kyläseppä, kaikki tiesivät mitä kyläseppä tekee ja kaiketi pienessä kylässä muutoinkin tunnettiin sepän elintavat, vaikkapa mieltymys väkijuomia nautittuaan painia kylän miesten kanssa tanssilavan takana.. No, Sintonen sanoo Charles Tayloria mukaillen , että nykyajan ihmisen on hankittava hyväksyntä identiteetille ja että sitä ei voi saada... syynä sosiaalisten suhteiden väljentyminen...

Ehkä jotain sinne päin.. minunkin mielestäni mutta ei ihan.. kysymys on yhteisen merkitysmaailman tai todellisuuden jakamisesta.. käsitys kyläsepän ammatin ja persoonan sisällöstä saattoi pienessä yhteisössä olla suurelle joukolle ihmisiä suhteellisen samansisältöinen, syynä se, että sepän ammatti tunnettiin, sepän työtä voitiin seurata ja nähdä mitä siinä tapahtuu, ihmiset olivat pienessä kylässä paljon tekemisissä keskenään ja vaihtoivat ajatuksia ja käsityksiä asioista tiheään.. näin yhteisen ymmärryksen syntyminen oli todennäköistä ja hyvin mahdollista.

Nykyisessä identiteettityössämme joudumme todellakin kenties hankkimaan hyväksyntää.. tai mieluimmin ymmärrystä, joudumme tekemään oman itsemme näkyväksi, jotta toiset tietäisivät millaisia ihmisiä olemme.. päältäpäin, vaatetuksesta tai muusta olemuksesta ei enää voida päätellä, minkä ammatin harjoittajia olemme, selkeästi toisistaan erotetettavia yhteiskuntaluokkia ei siinä mielessä enää ole olemassa... vai mitä mieltä olette siitä, että Niinistö kehuu olevansa aito duunari? Työväenluokka miellettiin ennen aikaan siksi porukaksi, joka valui tehtaan portista ulos neljän aikaan, joka teki töitä tehtaassa haalarit päällä ja uhosi solidaarisuudesta ja toimi aktiivisesti ay-liikkeessä... Missä se porukka nyt on? Ammatit eivät enää ole niin selkeitä ja yhteisesti tiedossa olevia kuin ennen... mitä tekee mm controller, sales manager, sisällöntuottaja... jne.. minä en edes tiedä nykyisten ammattien nimikkeitä.. Siis jo tällainen perusjuttu ihmisen identiteetistä on selitettävä jos mieli tulla tietoisuuteen ammattinsa harjoittajana. Ja se muu minä, se osuus mikä ei ole ammattia ja työtä.. yksityinen minä, nainen, mies, ihminen joka jollain lailla persoonallisesti ilmentää omaa tapaansa elää ja olla osana yhteiskuntaamme.. Sen identiteettiosuuden ilmentämiseen löytyy kyllä tapoja ja välineitä, mutta olennaista taas on mielestäni se, miksi pitää selittää itseään ja/tai pitääkö selittää itseään ja miten tähän on tultu.

Onko sillä väliä tietääkö Teppo tai Tiina millainen ihminen minä olen tai tietääkö kukaan muukaan??? Jos sosiaalinen verkostoni ei tyydytä minun olemassaoloani eli en tunne itseäni riittäväksi ilman lisävahvistusta, sillä on merkitystä.. siis sillä että jokunen lisähenkilökin tietää mikä tai kuka minä olen. Ihminen kyllä tarvitsee toisia ihmisiä ollakseen ihminen ihmisten joukossa, tai ainakin toisen. Se on psyykkisesti välttämätöntä.. tiedättehän.. yksinäisyys, masentuneisuus, elämän merkityksettömyys.. kyllä me kaipaamme toisten olemassaoloa omassa elämässämme, kuka mitenkin paljon ja vähän mutta kumminkin... mut eri juttu on kaipaammeko ja tarvitsemmeko siksi, että identiteettimme on muutoin ihan liian väljä ja vailla vahvistusta.  En lähde tarinoimaan itsetunnosta tai sen puutteesta mutta se suunta voisi olla yksi mahdollinen mikäli tahtoisi silleen. Mutta blogien kirjoittamisen merkitystä identiteetille pohdittaessa, on tärkeää  myös se, olemmeko yksilöitä vai massaa...

jos vaikka Sintonen sanoo, että kaikki Matti tai Maija Meikäläisten blogit ovat olemassa siksi että tarvitsemme identiteetin rakennuspuita, niin mie sanon että haistapa huilu... se "totuus" sisältäisi oletuksen, että me kaikki tuhannet ihmiset olemme yhdestä puusta veistetyt ja toimimme täsmälleen samoista tarpeista ja oletuksista käsin tässä elämismaailmassa... ja niinhän ei todellakaan ole.. yleistäminen on tosi ikävää juttua.. Sintonenkin pystyy parempaan kun lukee Taylorinsa paremmin tai hieman Baumanin, Giddensin tai jonkun muun postmodernin sosiologin aatoksia. Bauman puhuu elämäntapasaarekkeista, löyhästä yhteisöllisyydestä joka omalla tavallaan korvaa sitä kyläsepän aikaista läheisyhteisöllisyyttä... tämä saarekeyhteisöllisyys on kevyempää ja vähemmän velvoittavaa kuin se vanhempi versio, eikä perustu yhteisesti jaettuun käsitykseen tästä todellisuudesta.. sillä esim. blogiyhteisöön kuuluminen voidaan tehdä omilla ehdoilla ja merkityksillä, tästä voi lähteä kälppimään milloin tahtoo ja oman suhteensa blogimaailmaan saapi jokaikinen määritellä ihan itse.. yhteistä meillä on välttämättä vain se, että kirjoitamme julkista nettipäiväkirjaa... kaikki muu tähän liittyvä voi määrittyä yksilöllisesti..

narratiivisuus on mielenkiintoinen juttu, se että kertomalla rakennamme omaa kuvaamme.. ehkä vain itsellemme mutta myös toisille - julkisesti kun nettipäiväkirjaa tuotamme..  itsensä, oman elämänsä, tarinoiden kertominen ei ole mikään uusi juttu... mummot ja ukit ovat kautta aikojen kertoneet lapsille ja lapsenlapsille tarinoita entisistä ajoista ja tavoista ja näin siirtäneet tietoa ja perinteitä sukupolvelta toiselle..  ja nyt, me kerromme tarinaa itsestämme ja elämästämme (tai osasta elämäämme,  harrastuksestamme tms..) toisille sähköisessä viestimessä maailmanlaajuisesti välittämättä siitä, kuka tai ketkä sen lukevat ja mahdollisesti ymmärtävät.. tässä siis ei ole välttämättä se oletus, että saavuttaa hyväksyntää tai ymmärrystä tai jakaa saman kokonaistodellisuuden jonkun toisen/toisten kanssa. Edes hiemankin laajemmin ajateltuna, kysymys lienee siitä, että ihmiset kirjoittavat päiväkirjoja netissä hyvin monesta erilaisesta, yksilöllisesti määrittyvästä syystä, joista osa saatta olla yhteinen toisien kanssa.. mahdollisesti..

Ja näin ollen identitettimme ei välttämättä rakennu narratiivisesti blogia kirjoittaen suhteessa saavutettuun hyväksyntään... vaan ehkäpä suhteessa saavutettuun itseymmärrykseen.. onko tämä nykyaikuisen egosentristä hupatusta.. minä olen, minä teen, minä pidän, siis minä todellakin olen tai ainakin ruppeen olemaan! Voipi olla.. itse koen tämän jutun suurin piirtein sillä tavalla , että tämä on todellakin projekti (jonka tavoitteen olen määritellyt kuvauksessani) ja koska ikäni olen tykännyt kirjoittaa, teen sen nyt näin nykyaikaiseen tapaan netissä, julkisesti (koska sitä en ole aiemmin kokenut)... ja kaikki se vastine mitä olen saanut ja ehkä vielä saan, on ollut miellyttävää extraa, ei välttämätöntä, ei edes odotettua.. vaikka kukaan ei koskaan kommentoisi sanallakaan, minä kirjoittaisin silti.

Huomaan hieman huvittuneena, että olen kirjoittanut tämän tietysti suurella paatoksella mutta myös te-muodossa.. ikäänkuin ollen varma että tämä luetaan... no kyllähän minä tiedän että ainakin 3 ihmistä lukee juttujani satunnaisesti... jotta potentiaalia monikkomuotoonkin on..

summa summarum... blogien merkitys identiteetin rakentumiselle määrittyy yksilöllisesti.. kelle on kelle ei.. onni tuo, onni vie.. tätähän postmoderni yhteiskunta ja ihmiset on... ei kallista mutta yksilöllistä, uskoo ken tahtoo.. ja sen aihepiirin repostelu vaatii ihan oman istuntonsa.. enkä tiedä viitsinkö tähän tyyliin enemmälti intoutua kirjoittamaan..

mieluimmin kun kirjoitan sitä egosentristä hupatusta, tunteista, järjestä, onnesta, ilosta ja niiden vastakohdista..