lumettomassa maassa ja puissa, kaunista ja kylmää.. viikonvaihde ohi, uusi viikko alkanut. saatiin aikaiseksi hommiakin, liian vähän. M oli harmissaan siitä, että eilinen meni vilttiketjussa. käytiin kaupungissa, tanssimassakin.. tai ehkä enemmänkin vain ravintolassa tapaamassa tuttuja.. ja M:n ollessa kyseessä tuntemattomiakin. ihmetteli miten muuankin baaritiskillä tavattu mies alkoi kertoa huolistaan.. oli juuri eroamassa ja tunsi tarvetta puhua mieltään painavista asioista.. se tyypillinen tapaus, mies tekee töitä illat pitkät, tuo rahaa kotiin, saadaan omakotitalot ja tavarat kunnes miehelle täysin yllättäen nainen hakee eroa.. ja kaksi kouluikäistä poikaa jää kaipaamaan isäänsä sekä päinvastoin.. olen ihan ylpeä M:stä, ei ole ensimmäinen kerta kun hänelle tullaan puhumaan ongelmista.. siis miehet eritoten. Tapasimme myös ystäväni A:n ja hänen uuden mieskaverinsa.. ihan mukava ilta loppujen lopuksi vaikka seuraava päiviä sitten menikin huilatessa.. haettiin filmi ja perhepizza.. sellaisiakin päiviä pitää olla, täältä maalta mummon valtakunnasta on ihan pakko päästä välillä pois, on oltava yksityistä, omaa elämää..

vaihdettiin maksalaatikkooni talvirenkaat, kreivin aikaan sillä tällä viikolla tulee kuulemma lunta. minähän en varmasti aja metriäkään kesätassuilla jos vähänkin on mahdollisuuttaa liukkauteen. saa nähdä olenko yhtään varmempi kuin viime talvena. aion lähteä ajelemaan kaupunkiin kunhan päivä valkenee.. ja haen ensin mummolle puita ja lehden ja ja ja... muori oli muuten poissaollessamme kyllä saanut keitettyä kiisselin mutta ei tehtyä karjalanpaistia.. no, onhan se vähän hankalaa vaivaisella kädellä mutta jos hän saa yhdellä kädellä lämmitettyä uunin ja keitettyä soppaa, kaiketi paistikin hoituisi.. se että ei ollut sitä tehnyt on sitä hänen mielenosoitustaan siitä, että lähdettiin kaupunkiin.. ei ollut tehnyt taaskaan mitään ruokaa itselleen... tosin valmista ruokaakin oli, lauantailta jäi kanarisottoa kupillinen, jota hän ei tietenkään ollut syönyt.. raparperipiirakkaa sen sijaan oli mennyt runsaasti.. diabeetikko kun tietää, mikä hänelle on hyvästä. kyllä minua risoo tuollainen käytös, vaikka kuinka on vanha ja kipeä, ei silti tarvitsisi olla tyhmä. yhä varmempaa on se, että  hän ei pärjää enää itsekseen, jo oman luonteensa tähden, on niin hankala että uhalla toimii vastoin omaa parastaan.. ja mehän oltiin vain yksi vuorokausi poissa, koira oli mukana. siitäpä sitten sitten taas M:lle huonon omantunnon pistoksia saatiin aikaan, murehtii muutenkin liikaa asioita.. huokaus........

aion olla muutaman päivän kaupungissa, pitää pestä pyykkiä ja saada olla omissa oloissaan. M:n kanssa olisin mieluiten mutta tätä kaikkea en jaksa sietää. Olen huomannut että jos joudun täällä viettämään suurimman osan ajasta tuvassa istuen ja muorin negatiivista vuodatusta kuunnellen, tulen vihaiseksi ja turhautuneeksi. Ja kaikista rasittavinta on se, että ei ole mitään omaa.. kaikki kupista ja kipoista lähtien on laitettava just silleen kun aina on laitettu.. hommat hoidettava niinkuin muori tahtoo vaikka ei oikeasti olisi mitään väliä sillä, missä järjestyksessä ja miten päin useimpia asioita tehdään.. ja se utelu.. eräs huonossa maineessa ja väleissä oleva sukulaismies on ollut M:ään yhteydessä.. siitä ja muista M:n asioista mummo yrittää aina minulta lypsää tietoja.. inhoan sitä, sanon hänelle aina että en minä tiedä, kysy itseltään.. mutta eihän se auta.. tietää että M ei pidä siitä, että utsii hänen asioitaan.. enkä minäkään. pieni on kiikkuun kahlitun vanhuksen maailma, sen ymmärtää mutta sietokyky on jatkuvasti koetteilla.. puh, sainpas purettua hieman turhaumaani. taasen.

lehdessä oli taas kiinnostava työpaikka mutta nyt alkaa jo tulla rimakauhu ennenkuin edes olen alkanut miettiä hakemusta.. se liittyisi kuntien palvelurakenteen uudistuksiin, mikä minua kovin kiinnostaisi mutta.. alan ymmärtää  miltä työttömistä ihmisistä oikeasti tuntuu kun hakemukset eivät johda tuloksiin ja työttömyys vain näytää jatkuvan.. tapasin muuten lauantai-iltana erään kollegan tapaisen, hän tietää burn outistani ja tuntee työkuvioni muutenkin.. vaihdettiin kuulumisia ja kerroin huoleni siitä, etten löydä töitä.. ja pyysin, ettei kertoisi asioistani juuri siksi, ettei sairauteni olisi esteenä työnsaannille.. lupasi ettei kerro mutta ilmeestään näin että on jo puhunut.. voi voi..

täytyy kuitenkin vain sitkeästi jatkaa... jotakin

myöhemmin... ymmärrän itseäni, kun oma elämä on taas valinkauhassa eikä mitään varmaa ole tiedossa, en mitenkään kykene täysin omistautumaan toisen/toisten elämälle.. en vaikka kuinka tiedän, että tätä panostani tarvitaan.. en siis jatkuvasti, ilman että saan välillä hengähtää, olla omissa oloissani, juoda kahvia omasta kupistani, nauttia itsenäisyydestä, yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta.. siitä, ettei minulta kukaan odota mitään, ettei minun tarvitse ajatella, mitä vielä pitäisi tehdä, ennakoida mitä vanha ihminen seuraavaksi tarvitsee.. ennenkuin vaivalloisesti ryhtyy nousemaan tuolistaan ja vääntäytyy hakemaan lisää kahvia..(vaikka voisi ihan hyvin pyytää, että kaadatko lisää..).. nooh.. minun ei tarvitse tätä vatvoa ja enempää selitellä. olen yli viisikymppinen enkää mitenkään enää voi sopeutua siihen, että joudun jatkuvasti luovimaan omien ja toisen ihmisen tarpeitten ristiriidassa. en olisi jaksanut näinkään kauan jos ei olisi sitä hyvää puolta, läheistä ihmistä, miellyttävää yhdessäoloa, yhteisiä puuhia, rakkautta..