olin siis reissussa, ystäväni kanssa pidimme kahden päivän luontoterapian hänen kodikseen ottamalla mökillä ei kovin kaukana kotoani. meille tulee loppiaisena 20 vuotta ystävyyttä täyteen.. muisteltiin siis paljon menneitä, haikeita ja iloisia asioita, naurettiin ja itkuakin välillä tirskahti. syötiin hyvin, haravoitiin pihaa, lämmitettiin saunaa, istuttiin kuistilla ja kuunneltiin aaltojen loiskintaa rantakiviin.. ja helinää.. jääsellaista, järvi oli miltei sula, pieniä lämpäreitä uiskenteli rantavedessä ja tuulen voimasta helisivät toisiaan vasten, mukavaa ääntä..

surutyössä on uusi vaihe.. melkein kuin eppujen biisissä.. kantaaottavuus.. tiesin tämänkin tulevan ja heikentävän vastustuskykyäni. mutta mikään ei enää päätäni käännä, sääliä vain pukkaa..sillehän ei myöskään voi mitään.

pikkupiikanen ja äitinsä kävivät illalla saunassa ja maistelemassa paistamiani pasteijoita ja torttuja.. vähän niinkus pikkujoulua. mukavaa oli vaikka minun on hieman vaikea olla lapsen kanssa muistamatta... monia muita asioita. mut kyl se siitä, se pieni otus on niiin ihana pakkaus.. kasvaa mokoma ja pian siitä tulee iso tyttö.. kielsi kahvipöydässä kutsumasta itseään lapseksi.. "en ole lapsi"..  hmm.. no oma nimi kyllä kelpasi kutsumaksi. Lupasi tulla "sitten vähän ajan päästä" tulla luokseni yökylään. eli ei paha..

tänään puoliobligatorinen joululounas.. eipähän tarvii laittaa safkaa itselleen.