Yhtä hymyä, sisäistä kuplintaa on tämän, pian lomalle jäävän, ihanan viikonlopun kokeneen naisen aamu. Työtkin aloitin kohtuullisen tyytyväisin mielin, teen minkä ennätän ja voin, loput sitten syksymmällä. Onneksi meillä onkin niin, että kesä on hiljaisinta aikaa eikä mitään niin järisyttävän kiireellistä olekaan, ei mitään, mitä ei ennättäisi elokuussa hoitaa. Paitsi pari pikku asiaa, jotka saan järkättyä vähin ponnistuksin.

Olen onnellinen. minua on opetettu tässä elämässä paljonkin.. ja jotain olen oppinutkin. tässä ja nyt eläminen on yksi tärkeimmistä oppitehtävistäni, siihen nämä viimeiset kuukaudet ovat minua ohjanneet, kipeästikin, myönnettävä on. mutta sittenkin, on pelkästään hyvä asia, että on ollut sellaista kuin on ollut.. tempoilua, kiukkuilua, sopimista, riitelemistä.. ja sopimista, asioiden perinpohjaista keskustelua, sitä kaikkea, mitä hyvässä, avoimessa ja rehellisessä ihmissuhteessa tulee ollakin. kiitos mohikaani, olet opettanut minua elämään. vuorisaarnan viisaat sanat rakkaudesta elävät minussa sinun ansiostasi..

 

En halua...

En halua noutaa sinulle tähtiä taivaalta
en halua laulaa sinulle haaveiden ansaritarhaa.
Haluan antaa sinulle päivien ja öiden sarjan
avaruuksia ikuisemman
haluan laulaa sinulle todellisuuden
tämän hetken ja sen povessa olevan huomishetken
taistelulaulun elämästä.
En käy kaupan vääriä kuningaskuntia
en unien enkä arjen;
tarjoan tämän päivän
ja sen karun tulevaisuus-sillan -
minkä antamista ei voi tänään aloittaa
sitä ei voi tehdä huomennakaan,
ei elämä tunne huomisen ihmeitä
ja eiliset se nauraen kieltää.

Lasse Heikkilä, Valitut runot 1976