kokeillaanpas tänä aamuna miten käy... eilen kirjoittelin pitkät tarinat ja teksti hävisi taas kerran jonkin varomattoman sormiliikkeen seurauksena. ilmeisesti. sama tapahtui sähköpostissa, joten vika taisi olla minussa, ei koneessa tai ohjelmissa... olen neulonut oikean käteni hervottomaksi, esineet tipahtelevat käsistäni ja kaiketi näpyttelynkin ongelmat johtuvat siitä.

olin siis seminaarissa päivänä tässä muutamana ja tapasin ystävän toisesta kaupungista, menimme virallisen ohjelman jälkeen syömään ja vaihtamaan kuulumisia. hän sanoi kaivanneensa minua siellä järjestökuvioissa. meillä oli tosi hyvä yhteistyösuhde, kunnia kuuluu paljolti hänelle ja edustamalleen yhteisölle. oli antoisaa rakentaa yhdessä järjestöjen yhteistyösuhteita sidosryhmiin. samanhenkisiä olemme, tietty idealismi meitä yhdistää, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden ehdoton edellytys... siitä on saanut myös kärsiä, kaikille järjestötoimijoille ns yhteisölliset arvot eivät valtakamppailussa merkitse mitään..

tutkimuksen mukaa itä-suomalaiset ihmisevät ovat suhteellisen tyytyväisiä asuinalueeseensa ja oloihinsa sekä sosiaalisiin suhteisiin mutta luottamus ja usko päättäjiin on vähäinen.. etenkin niillä ihmisillä, jotka ovat heikossa taloudellisessa ja sosiofysiologisessa tilanteessa.. halua vaikuttaa asioihin on mutta uskoa ja jaksamista siihen ryhtyä, vähemmän. jos paras-ratkaisut vievät palvelut vieläkin kauemmas ihmisistä, kuilu syvenee yhä.. kuten se toinen hyvinvoinnin kuilu.. itä-suomessa, eritoten p-karjalassa hyvinvoivien ja hankkivien ihmisten tilanne on entisestään parantunut, samoin on käynyt rupusakin, kurjuus on vain syventynyt entisestään (ed. tutkimus 5 v sitten).. että se on sitten sitä polarisaatiota.

seminaarin paras anti oli se, että tutkimustulosten esittelyn jälkeen virisi vilkas keskustelu, jossa esitettiin erilaisia mielipiteitä, oltiin eri mieltä ja kiihkeitäkin kannanottoja oli, mutta mikä tärkeintä, rakentavasti.. tuo ystäväni sanoinkin että on tosi hyvä, että osataan olla eri mieltä, uskalletaan tuoda ajatuksia esiin  ilman että syntyy klikkejä tai vihamielisyyttä.. vain erilaisista ajatuksista voi syntyä jotain uutta, parempaa (?), ei hymistelystä.

olen ylläpitänyt turvakotia.. nuori äiti lapsineen on luonani pari viikkoa kunnes saa sen oman asuntonsa tästä läheltä. olosuhteet entisessä kodissa menivät sellaisiksi että oli parempi rauhoittaa etenkin pienen lapsen elämä ja yöunet. täysin raiteiltaan hurahtanut perheenisä ei todellakaan kykene pitämään huolta edes itsestään saatikka perheestään. on paha mieli tuon nuoren miehen puolesta mutta kaikki hänellä olisi ollut hyvin.. jos vain olisi ollut tahtoa ja kykyä kantaa vastuuta.. tiedän, että oma hyvin kriittinen suhtautumisenai kumpuaa omasta nuoruudesta, nuoren äidin turvattomuuden tunteista.. jotenkin tuntuu niin pahalta katsoa, että joku parikymmentä vuotta nuorempi nainen joutuu samoja polkuja tallaamaan ja vastamäkiä kapuamaan. yritän olla liikaa puuttumatta ja provosoimatta.. kaiken tukeni annan kuten isänsäkin mutta kunhan tilanne tästä rauhoittuu ja pieni perhe pääsee oman kotinsa rakentamaan, niin yritän olla liikaa puuttumatta.. autan jos pyydetään, tietysti.

päivät menevät niin nopeasti, iloa elämään antaa valo, joka lisääntyy päivä päivältä.. aurinkokin on pilkistellyt monena päivänä. viikonvaihteessa maaseutuvisiitti, metsäveroilmoituksen täyttöä ja siivousta... hoidettavia riittää.. onhan se omalla tavallaan hyvä.. keeping me busy.. etten turhia murehtisi, syvihin syövereihin uppoutuisi.