olen niin väsynyt, viime yönä taas piti pitää herätysjuhlat puoli yhden aikaan, pyörin aikani ja nousin sitten ylös syömään näkkärin ja lukemaan lehteä. otin särkylääkkeen kun jalkoja jomotteli, jumppa vissiinkin. kuuden aikaan sitten olis kyllä nukuttanut taas kun piti herätä. tiedän että tää on nyt taas ihan tätä, etupäässä työperäistä stressikumulaatiota, hieman vaihdevuosivaivoja ja ihan pikkuriikkisen jotain muuta mitä ei kannata mainita. niin ja tietysti mökkihankkeeni ajatteluttaa kovin, sen kanssa tulee vielä monta unetonta yötä mutta sitten joskus aikanaan paljon levollisia hetkiä, päiviä ja öitä.

tarvitsen viikon katkon tähän rumbaan, jotta saan asiat tärkeysjärjestettyä ja konkretisoitua. sitten opetan myös itseni ja muut kunnioittamaan itse kunkin tarvitsemaa työrauhaa. tänään siitä ei ollut tietoakaan.. ja ei voinut muutakaan kuin ottaa vastaan jokainen ihminen, joka aikaani ja huomiotani tarvitsi. totta kai niin, vaikka väsymys painoi, vaikka olisi pitänyt saada kirjoitettua äärimmäisen tärkeitä juttuja ja vaikka koin ettei minulla oikein ollut voimavaroja kohdata niin voimakkaita tunnereaktioita.. kuin esim. eilen syöpädiagnoosin saaneen tuskaa ja surua. miten voin lohduttaa, mitä osaan sanoa. itketti itseänikin ja saatoin vain tarttua häntä kädestä ja lohduttaa sanattomasti. iltapäivällä kävimme työtoverin kanssa hyvää keskustelua, olen hänestäkin kovasti huolissani, polttaa kynttilää molemmista päistä, opiskelee ja kotona on yksi tuettava työhön liittyvien lisäksi. lohdutin häntä ehkä vähän inhorealistisesti sanoen, että ei se kuule yksinäisyyskään välttämättä ole hyvä juttu.. kun ei  ole edes teoriassa ketään jonka kanssa elämää voisi jakaa, tulee aivan liikaa pyörittyä oman navan ympärillä. olisi parempi jos saisi joskus olla jollekulle hyvä, lämmin ja hellä. tunteella.