olen edelleen A:n luona, perhe-elämän myllerryksessä, lapset pitävät huolen siitä, että on muuta ajateltavaa kuin oma kurja tilanteeni. olen ihmeen rauhallisena jaksanut pysyä, siitäkin huolimatta että eilen oli dagen efter päivä, oltiin nääs lauantai-iltana bilettämässä.. josko sitä flegmaattista pakkopullaani voisi sellaiseksi nimittää. mikään ei hetkauttanut ja silti hoitelin itselleni laastarin... eikä tuntunut yhtään missään mikään.

eilen M soitti.. kuten saatoin odottaakin. kyseli jotain virveliään ja vaikka minua harmitti että yleensä vastasin, niin nauratti niin helevetisti... miehen ajatusmaailma.. no, hänen nyt täytyy vain itse oppia löytämään tavaransa, hoitamaan äitinsä, elämään elämänsä.. en voi auttaa ollenkaan. tietysti tunsin jonkinlaista vahingoniloa siitä, että hänen pokkansa petti ensin... tai no, mikä se sitten onkaan. minä en kumminkaan soita, kirjoita enkä muutenkaan ota yhteyttä. ei ole mitään asioita... vaikka auton oven paikkausmaalit jäivätkin ylätalliin, en sittenkään. ostan uudet. ja vaikka puhelimen laturi jäi ylämökille, en sittenkään. minulla on kait jossain toinen.

on tämä surullista, en minä tässä tahtoisi taas olla. ja silti.. tunnen jotenkin olevani enemmän itseni kuin koskaan aiemmin. onkohan se järki mikä on nyt vallan kahvassa eikä anna minun vaipua masennukseen. vaikka työttömyyskassalta tulikin ihme kirje, jonka vuoksi maksatukseni on keskeytetty... sehän ei ole mitenkään uutta..olen tapellut näiden eri byrokratioiden kanssa kohta vuoden, joten alan olla siinäkin jo niin rutinoitunut etten välitä. ja selkä on edelleen kipeä, lihakset niin jumissa että ihan oksettaa välillä. yritin aamusta voimistella ja venytellä mutta ei tunnu paljon vaikuttavan. en millään tahtoisi mennä lääkäriin, ei jaksa.. vaan joutuu kai siihenkin vielä nöyrtymään jos ei muuten tokene. huomenna on tarkoitus ajaa taas välillä talolle, postia tsekkaamaan ja ehkä jotain muutakin aikaan saamaan. turha itselleen on nyt mitään suuria velvoitteita ladata, kunhan päivän kerrallaan saa menemään ilman suurempia sykkyröitä.

esikoinen kyseli olenko ensi viikonloppuna siellä ns kotona.. en osannut sanoa, sanoin että päivä kerrallaan elän enkä osaa muuta luvata. mutta että talo on käytettävissä sikäli kun saavat jostain kyytineuvon itselleen välien kulkua varten. on näet taas ilosaarirokin aika.. vaikka tunsinkin pieniä omantunnon pistoksia, en aio siitäkään itselleni lisämurhetta kasata, aikuisia ihmisiä, pärjäävät ilman minuakin.. ja jos en jaksa niin en jaksa.

olen niin onnellinen ystävistäni. sekä U että A ovat taas kerran rinnallani, tsemppaavat ja puhuvat järkeä. järjestävät muuta ajateltavaa. ja toinen A miehineen.. kävivät eilen kylässä ja haastelimme kuulumiset, joista kurjimmat oli ystäväni jo ennakkoon kertonut, helpottaen minun tilannettani.. en olisi jaksanutkaan. päätimme pitää yhteiset synttärit A2:n kanssa, samana päivänä kun olemme syntyneet.. pihajuhlat heidän luonaan. mukavaa, kunhan nuo ilimatkin vielä paranis.

onpa muuten tarkistettava lotto, kylläpä jättipotti olisi tähän konkurssiin todella osuva juttu.. tai edes joku tonni.. rahalla ei voi onnea ostaa mutta mielenrauhakin kelpaisi kyllä. lauantai-iltana uloslähtöä puuhatessamme, mieleeni putkahti jokin raamatullinen lause... kilisevä ja helisevä... niin se vain on, että ilman rakkautta emme olisi mitään. minulla on paljon, ystäväni, lapseni ja itseni.