aamulla kun herätys herätti olisin halunnut vielä nukkua.. poikkeuksellisen ihana juttu sillä olen riittävästi kärsinyt unettomuudesta. lopetin tupakanvierotuslääkityksen kun se vei yöunet ja kun siihen ei auttanut nukahtamislääkekään. ja kun olo oli niin kamala, ihan kuin irti todellisuudesta.. minusta oli ihan mieletöntä, että  yhdestä myrkystä eroon päästäkseen piti ottaa tilalle kaksi uutta myrkkyä, luonnotonta. tuntuu tosi hyvältä nyt kun sain itseni takaisin ja saan nukuttua. alkaa ymmärtää miten vanhukset antavat arvoa unelle ja vatsan toiminnalle. ja sille, ettei oma nimi tule vastaan kuolinilmoituksissa..tupakasta luulen jo pääseeni voitolle, enää tapariippuvuuskaan ei ahdista. ja koska olen kerran päättänyt lopettaa niin sen teen.

pakkanen jaksaa paukkua.. on ihan outoa ajatella että muutaman kuukauden päästä voi liikkua hihasillaan ulkona.. ja on itikoita ja vihreyttä ympärillä. tänään joen yllä oli harmaanaan pakkasusvaa ja taivaanrannan punerrus niin kaunista katsella.. huuruinen maisema oli kylmyydessään jotenkin kosmisen kaunis.

olen kiintynyt kotikaupunkiini, jonka joki halkaisee, jonka katujen varrella kasvaa koivuja, joka etelässä nousee mäelle ja kuntaliitosten myötä ulottaa rajansa yli 50 kilometrin päähän torilta. en tiedä onko kaupunkimme oikeasti kaunis, minun silmissäni se on lämmin ja mukava katsella.. ensimmäisenä kesänä istuin usein lauantaiaamuisin torilla kahvilla ja seurasin ihmisiä, kuuntelin puhetta ja ajattelin olevani omieni joukossa.. kun puhuttiin mie ja sie. se oli kai identiteetin selkeytysvaihe, paluumuuttajan itsetutkiskelua, oli tullut todeksi se mistä olin haaveillut.  kuin lapsuudenkesien lämpö ja turvallisuus, mummon pehmeä syli, pihakiven lämpö, metsän läpi juostun polun aamunviileä sametti, rantakaislikot, hiekkapohjassa aaltojen luomat uurteet.. sinitaivaalla purjehtivat poutapilvet..  jotain kohti ihminen kai elää, etsii jotakin, turvaa, onnea ja seesteisyyttä sekavan nuoruuden ja työntäyteisen aikuisuuden jälkeen. jotakin, jossa tuntisi elävänsä omantuntuista elämää, olisi rauha ja tunne siitä että on kotona, vihdoinkin.

ihmisen mieli on niin kiehtova, kun jokin tärkeä osa-alue puuttuu, keksii jotain tilalle.. työn, lapsuuden muistot, ympäristön.. jotain merkityksellistä, sisältöä, täyttymystä. jotta voi varovasti haparoida kohti ihmistä ja samalla varmistaa, että pakoreitti on selvä ja turvavarasto tallella..