olen liikuttuneen yllättynyt saamastani huomiosta, tuesta ja ymmärryksestä.. tämä on blogistanian upein puoli, lämmin kiitokseni kaikille teille.

en ehkä ole koskaan oikein uskaltanut ajatella koko elämäni kestänyttä kierrettä, yhdestä haaksirikosta selvittyäni, olen taas noussut tuhkasta ja uskaltautunut uuteen yritykseen.. mietin ihan tänä aamuna, että onko minulla ollut yhtään miessuhdetta, jossa ei olisi ollut pettämistä ja väkivaltaa.. no, on yksi.. mutta sekin päättyi siihen, että mies ei hyväksynyt poikaani.. esikoista, joka oli kyllä isällään mutta vieraili tietysti luonani silloin tällöin.. tuo mies lähti aina pois silloin, pojan kuvaa ei saanut pitää esillä.. ja sen sellaista. minä kelpasin, historiani ei. no se tietysti loppui sitten aikanaan juuri siihen. että minua ei hyväksytty kaikkineni. lapset ovat kuitenkin kaikkeni, en ikinä luopuisi kummastakaan yhdenkään miehen vuoksi, en edes isiensä..

on hankala päivä, väsyttää ja ahdistaa.. olen siinä vaiheessa, jolloin helposti lipsahtaisi entiseen jos ei olisi päättäväinen.. siksi kaihdan kaikkea mikä muistuttaa.. illalla sattui soittamaan M:n ystävämies, toki minullekin hyvä kaveri.. ilmoitin, etten halua puhua M:stä mitään.. toivoteltiin hyvää uutta vuotta. tiedän että meillä molemmilla on nyt vaikeaa, sentään puolitoista vuotta.. M ei kykene käsittelemään tunteitaan, sulkee ne pois, vihaa korkeintaan.. ehkä jo nyt uskoo, että en enää palaa takaisin, enkä soittele perään, en kadu enkä pyörrä sanojani. ehkä joskus, kun aikaa on kulunut riittävästi, voimme olla jonkinsortin kavereita. ehkä.. juniorin isän kanssa ei olla sitäkään, hänestä ei siihen ollut.. emme ole edes puhuneet toisillemme vuosikausiin.. ei onneksi ole ollut tarvettakaan. toki voisin puhua, joskus olisin kyllä kaivannut tukeakin kasvatuksessa, mutta tiesin ettei kannata edes yrittää.. eikä poika ole halunnut että kertoisin isälleen ongelmista. onhan se aika ihmeellistä, että on voinut viettää kymmenen vuotta elämästään miehen kanssa, jonka kanssa ei voi edes keskustella mistään.. tai mistään tärkeästä. en oikein enää muista millaista se oli.. loppujen lopuksi jäljelle jää vain ikävät muistot, pettymykset..

M sanoi joskus ettei haluasi menettää minua kokonaan.. niin niin.. olisihan se niin kätevää jos voisi ottaa toisesta ihmisestä vain sen hyvän, seurustella muiden naisten kanssa ja välillä lämmmitellä vanhan rouvan kanssa.. hänhän ei koskaan myöskään ole hyväksynyt minua itsenäni, iästä tuli pahin lyömäase vaikka aluksi se ei häntä kuulemma haitannut lainkaan.. päinvastoin.. no, hänen edeltävät naisetkin olivat ikäisiäni, ehkä olemme olleet äidin korvikkeita.. äiti kaiken anteeksi antaa ja ymmärtää... ja luoja tietää miten paljon olen sitä tehnyt, olen niin katkera siitä että annoin kaikkeni, olin pitkämielinen ja lempeä, ymmärsin ja annoin anteeksi sellaistakin mitä ei pitäisi, kaivoin omaa kuoppaani.. mitä enemmän annoin sitä syvemmälle mies iski.. sitä pahemmin loukkasi.. ja minä vaikenin, murenin sisältäpäin, menetin itseluottamukseni ja jäin tuleen makaamaan.. lopulta hän vain halveksi minua, ihan syystäkin.. kuka voisi olla niin hullu ettei ymmärrä tehdä loppua itsensä tuhoamisesta..

en jaksa.. ei kai haittaa etten enää välitä.. kuulin eilen jonkin Irinan laulun, jossa niin sattuvasti kerrottiin laisestani naisesta.. itkuhan siitä tuli.. kun joku joskus löi liian kovaa.. Ei lapsuudessa, ei kotona.. meillähän ei oikeasti koskaan riidelty lapsuuden kodissani, äiti vain vaikeni, murjotti ja vetäytyi omaan kuoreensa.. vasta aikuisena sain tietää, että isä oli pettänyt äitiä ja siitä siis se äidin marttyyriys.. joka edelleen on hänen vahvin lajinsa.. siinä ilmapiirissä yritin kasvaa naiseksi.. olen aina selittänyt että minulla on huono suhde äitiin ja hyvä isään.. niin ehkä.. mutta ei isäkään millään tavalla tukenut aikuistumistani.. yritti joskus selitellä tekojaan mutta en halunnut kuulla.. lapsuudesta muistan vain sen, että aina tunsin olevani ulkopuolinen, yksinäinen ja erilainen.. etsin aikuiset muualta kuin kotoa.. oli kavereiden äitejä, itseäni vanhempia tyttöjä.. naisia kumminkin.. ja sitten aikanaan anopit, jotka ovat kaikki olleet jotenkin samanlaisia, vahvoja ja kovaluontoisia naisia.. samanlaiseksi kai olen yrittänyt itsekin tulla.. ja ehkäpä vielä sitten kumminkin kasvatan sen kovan kuoren enkä anna kenenkään enää päästä niin lähelle että kykenisi minua satuttamaan.

http://www.brave.com/bo/lyrics/stairhea.htm

pääsi monta katkeraa kirosanaa.. lisäsin äsken pitkän pätkän tekstiä ja taas kerran tämä vuodatuksen %&#"/(!!! jämähti ja kaik män hevon tuuttiin.. piruuttani kirjoitan uudelleen jos vain voin..

siis eilen.. kiersin puukkoa haavassa ja googlasin Led Zeppelinä.. ja löysin etsimäni ylläolevan linkin biisin, lady is buying a stairway to heaven... ja muutakin.. muistan kun kävin joulukuun puolessavälin ostoksilla, olin jo kassajonossa Topi Sorsakoski ja Agents näpeissäni kun tuli tunne, että otan sittenkin sen Mothershipin, Led Zeppelinin kokoelman.. (mothership... jälkeenpäin tämäkin ironia.. äideistä parhainpa tietenkin..) neitsytkammioni seinältä nuo Zeppelinin pojat minua tuijottelivat aikansa Suosikin suurkuvasta.. vaikken ollutkaan mikään suuri fani, en yleensäkään osannut juosta poppareiden perässä, isonveljen kaverit kiinnostivat enemmän.. mutta minähän olin äärettömän ujo ja epävarma.. että yksikseni sitten viikonloppuisin itkeskelin kun kaikki muut menivät bileisiin eikä minua kukaan pyytänyt mukaan.. no, tämä joululahja antaa antamisen iloa minulle ja Jimmy Pagen sekä Robert Plantin musisoinnin hänelle, joka sitä osaa arvostaa.

lahja ei olisi lahja, jos siitä odottaisi vastinetta saavansa. minä olen siis onnellinen saadessani antaa. ja siitäkin, että sain toisen toisille ostamia lahjoja paketoida. vilpittömän iloinen, sillä saajat varmasti ilahtuivat ikihyviksi. ja jos olisin ollut kiltti, olisin kai minäkin saanut lahjan, kai.. mutta kun selkäni käänsin ja kylmän kylkeni kumminkin.. niin en. enkä minä siitä mieltäni pahoittanut, vaan siitä, että olin oikeassa, ettei joulukaan, ettei mikään.. että hän ei todellakaan vähääkään välittänyt. kiitos ja anteeksi. kuten tienpäällä osuvasti taannoin ilmaisi. minä voin sanoa sen - kiitos ja anteeksi. sillä kun kaksi rikkonaista sokeaa yrittää toisiaan lähellä olla, mitä muuta voi seurata kuin haavoja ja kipeää..