löysin sen, kadotetun verenpainekortin, josta riippuu saanko Kelalta korvauksen vai en. olen säilyttänyt korttia vuosikaudet lompakossani ja sain hepulin kun en sitä pari päivää sitten enää löytänytkään. Kela oli näet lähestynyt minua kirjeellä, jossa pyysi nimenomaan sitä korttia, josta löytyvät lukemani ennen lääkitykseni aloittamista vuodelta 2001. Muistin sitten, että viimeksi korttia käsittelin lääkärin vastaanotolla pari viikkoa sitten, sieltä se sitten lopulta, muutaman puhelun jälkeen löytyi. Onneksi. Hyvin skeptisesti suhtaudun korvauksen saantiin mutta yritetään nyt kun lääkärinikin jo B-todistuksen toimitti ja laittoi prosessin liikkeelle. Kelan kanssa kun ei ole oikein synkannut missään asioissani viimeisten parin vuoden aikana.. syyllisiä syyllistämättä. Vuosi alkaa pian olla siitäkin aikaa kun sosiaaliturvan muutoslautakuntaan valitukseni toimitin, sairauspäivärahani lakkauttamisesta siis. Käsittelyaika siinä instanssihan on noin vuosi joten pian kai voisi kuvitella saavansa jotain tietoa.

Kelan viimeaikaisia huipentumia on esimerkiksi se, että nuori ystäväni sai asumistukensa välitarkastuksessa päätöksen, jossa hänen tuloikseen oli merkitty noin 1000 euroa. Asiaa tiedusteltuaan sai tietää, että tulot on laskettu siten, että maaliskuusta toukokuun hänelle on arvioitu opintotuki (noin 200 euroa/kk) ja siitä eteenpäin työttömyspäivärahaa vuoden loppuun, nämä on sitten laskettu yhteen, jaettu kuukausilla, jolloin on saatu keskiarvo asumistuen tuloiksi. Erittäin kätevää mutta täysin idioottimaista ihmisen kannalta, jota ei hirveästi lämmitä se, että tulot ehkä nousevat toukokuussa kun vuokra on maksettava nyt sillä parilla sadalla.. käsittämätöntä. Lopputulemana on tietysti se, että henkilö joutuu hakemaan toimeentulotukea kun asumistuki pienenee ja menot samalla kasvavat. onhan siinä tietysti se idea että valtio saa siirrettyä menoja kunnan hoteille. ja ihmistä juoksutetaan luukulta toiselle.

aurinko on paistanut, siitä huolimatta olen ollut voimaton.. huomaan, että mieluisasta seurasta huolimatta olen hyvin väsynyt ja saamaton. ja huolehdin liikaa toisten ihmisten asioita. onneksi tilanne normalisoituu pian, kaikkien osapuolten kannalta näin.. ajattelin tässä, että tämä huolehtimisen tauti ei minusta ikinä väisty, on vain opittava pitämään varansa, ettei väsytä itseään sellaisessa, mille ei mitään mahda. olen yrittänyt kehitellä itselleni myönteisiä kehiä, tekemisiä ja ajattelemisia.. kovin vaikeaa kävellä keskellä päivää kaupungilla ja todeta ettei mikään tunnu muuttuvan, vaikka kuinka yrittäisi saada aikaan jotakin.